Kategoria: Artikkelit

Dialogia tulevaisuu­desta

Teksti DialogiAkatemia
Julkaistu

Dialogi on erinomainen keino ennakoida ja luoda tulevaisuutta yhdessä toisten kanssa. Se mahdollistaa tulevaisuuden hahmottamisen laajemmin ja monipuolisemmin kuin mihin ihminen yksin kykenee. Dialogissa voidaan joskus hämmästyttävällä tavalla herkistyä ajassa liikkuville virtauksille ja tavoittaa jotain niiden tulevista kehityssuunnista. Dialogin avulla voidaan myös tietoisesti luoda tulevaisuusnäkyjä, jotka auttavat luotsaamaan ihmisyhteisöjä yhteisesti valitussa suunnassa.

Kun ajat ovat vaikeat ja tulevaisuus hämärän peitossa, dialogin tulevaisuutta muovaavilla voimilla on poikkeuksellisen suuri merkitys. Yhteiseen oppimiseen tähtäävä dialogi pitää meidät herkkinä yllättävillekin muutoksille ja auttaa näkemään uudenlaisia mahdollisuuksia sielläkin, missä näköalat vaikuttavat toivottomilta.

Tulevaisuus on aina läsnä

Kokemuksemme maailmasta sisältää joka hetki monenlaisia näkymiä tulevaisuuteen. Mennyt, nykyinen ja tuleva kietoutuvat jatkuvasti yhteen jokaisessa eletyssä hetkessä. Useinkaan emme ole kovin tietoisia tulevaisuushorisontistamme, mutta tuo horisontti kuitenkin muovaa alati sitä, mitä koemme ja miten toimimme. Ennakointimme tulevasta ohjaavat ratkaisevalla tavalla niin yksiöiden kuin yhteisöjen elämää. Usein tulevaisuusnäkymät koskevat vain välittömästi seuraavia ajanhetkiä, toisinaan ne ulottuvat kaukana häämöttäviin tilanteisiin.

Aamulla herätessäni alan valmistautua tulevaan päivään. Juon kahvia, jotta oloni olisi kohta virkeämpi ja katson ikkunasta ulos tietääkseni, mitä pukea päälleni. Kadulla kävellessäni luovin liikenteessä kohti työpaikkaani, jonne haluan ehtiä ajoissa. Väistän eteeni kaartavaa pyöräilijää, jotta hän ei joudu tekemään äkkijarrutusta. Kun tienvarressa oleva mainos palauttaa mieleeni viime kesän lomamatkan, alan jo miettiä, mihin ensi kesänä haluan matkustaa. Samalla toivon, että joskus kaukaisessa tulevaisuudessa suosikkikohteisiini pääsisi lentämisen sijaan junalla.

Tällaiset ja lukuisat muut tulevaisuuden häivähdykset kuuluvat myös ihmisten puheissa heidän käydessään dialogia. Vaikka ihminen puhuisi dialogissa menneistä tapahtumista ja nykyhetken kokemuksistaan, niin hän aina suhteuttaa – tiedostaen tai tiedostamattaan – puhettaan myös tulevaisuuteen liittyviin seikkoihin. Dialogin fasilitaattorin onkin syytä kuunnella tarkasti, millä tavoin keskustelijat viittaavat puheessaan tulevaisuuteen.

Tulevaisuus on läsnä puheissa monin eri tavoin. Tavallisimmin tulevaisuus ilmenee toiveina, huolina, olettamuksina ja arvauksina. Toiveita ja huolia ei aina sanoiteta ääneen, mutta ne voi kuulla äänensävyissä, painotuksissa ja tauoissa sekä nähdä kasvojen ilmeistä ja kehon liikkeistä. Huolestuneisuus usein rypistää kulmia, toiveikkuus saa silmät säihkymään.

Ihmiset myös tuovat dialogissa esiin hyvinkin vankkoja olettamuksia keskustelun aiheena olevaan asiaan liittyvistä syy-seuraussuhteista. Nämä melkein aina sisältävät ennakointeja tulevasta. ”Jos emme pian remontoi taloyhtiön putkistoa, yhä useampaan asuntoon tulee vesivahinko.”, ”Monet meidän työntekijöistämme ovat tyytyväisiä nykyisiin palkkoihin. Aivan varmasti tämä näkyy siinä, että meiltä ei enää lähde niin paljon porukkaa muihin hommiin.”

Joskus dialogissa esitetään arveluja siitä, mihin suuntaan asiat ovat kehittymässä ja mitä tapahtuu seuraavaksi. ”Oppilaat ovat entistä väsyneempiä tänä syksynä. Pelottaa, että joulukuussa meillä on ennätysmäärä poissaloja.”, ”Vaikka asiat näyttävät nyt aika synkiltä, niin jostain syystä uskon, että olemme päässeet pahimman vaiheen yli.”

Tulevaisuuteen näkee mielikuvituksella

Koska tulevat asiat eivät ole vielä tapahtuneet, niin ainoa keinomme käsitellä niitä on käyttää mielikuvitustamme. Dialogissa voidaan aktiivisesti hyödyntää mielikuvista tulevaisuuden tarkempaan ja monipuolisempaan hahmottamiseen.

Dialogin fasilitaattori voi tarttua kuulemiinsa huoliin, toiveisiin, olettamuksiin ja arvailuihin. Hän voi pyytää osallistujia kertomaan, tarkentamaan, laajentamaan ja muuntelemaan mielikuviaan tulevaisuudesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ihminen pysähtyy tutkimaan, mitä kaikkea hänen mielessään liikkuu tulevaisuuteen liittyen. Tulevaisuuden kuvittelu nojaa aina – tavalla tai toisella – havaintoihin nykyhetkestä ja muistoihin menneistä tapahtumista. ”Kyllä, uskon asioiden kehittyvän parempaan suuntaan. Nyt kun pysähdyn miettimään sitä, huomaan sen johtuvan siitä, että olemme jälleen nauraneet kahvitauolla. Jos tällainen ilo tarttuu myös työntekoon, uskon että saamme silloin myös parempia tuloksia.”

Usein omien tulevaisuusnäkymien ja ennakointien huolellisempi kuvittelu paljastaa monia piiloon jääneitä seikkoja. Joskus saatamme yllättyä, että olemme tehneet tulevaisuudesta hyvin pitkällekin meneviä johtopäätöksiä melko hatarien olettamusten varassa. Toisinaan taas jokseenkin hapuilevakin aavistus tulevasta saattaa osoittautua hyvinkin perustelluksi ennakoinniksi asioiden kehityssuunnasta. Tulevaisuuskuvitelmien työstäminen dialogissa onkin erinomainen keino koetella omien ennakointien osuvuutta.

Erilaiset kokemukset rikastavat tulevaisuusnäkyjä

Merkittävä dialogin tarjoama voimavara on tulevaisuusnäkyjen rikastaminen toisten ihmisten kokemusten avulla. Kun kuulen toisten keskustelijoiden kertovan siitä, miten he näkevät tulvaisuuden, niin saan monenlaisia rakennusaineksia omiin tulevaisuutta koskeviin ennakointeihini.

Monesti dialogissa käy niin, että jonkun toisen osallistujan puheet saavat minut kyseenalaistamaan omia huolia ja toiveitani. Kun kuulen toisten keskustelijoiden luottavaisia näkymiä tulevaan, saattavat omat huoleni huojentua, tai päinvastoin, saatan havaita olleeni aivan liian huoleton tulvaisuudessa häämöttämien uhkien edessä.

Yhtä lailla toisten osallistujien kuunteleminen voi johtaa minut tekemään aivan uudenlaisia olettamuksia asioiden syy-seuraussuhteista. ”En ollut koskaan aikaisemmin miettinyt sitä, mitä tämä näistä meidän tekemistämme päätöksistä seuraa tässä taloyhtiössä asuville eläkeläisille.”, ”Teitä kuunnellessani tajuan, että en ole koskaan edes ajatellut, että kahvitauoilla on näin suuri merkitys meidän työyhteisöllemme.”

Tulevaisuudella kannattaa leikkiä

Erityisesti silloin kun tulevaisuuteen liittyy paljon tuntematonta ja epäselvyyttä, voidaan dialogissa syventyä erilaisten mahdollisuuksien tutkimiseen. Tällöin kannattaa ottaa vakavissaan ihmisen poikkeuksellinen taito eläytyä yhdessä kuvitteellisiin asiantiloihin eli kyky leikkiä. Dialogissa tapahtuva leikki voi olla hyvinkin totista. Olennaista on se, että ihmisen rohkenevat kuvittelemaan yhdessä – toistensa ideoita jatkokehitellen – jotakin yhdessä valittua näkymää tulevaisuudesta.

Yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa sitä, että valitaan syvemmän keskustelun aiheeksi joku tietty olettamus tulevaisuudesta ja tutkitaan sitä yhdessä. ”Oletetaan, että päätämme ottaa ison lainan ja uudistamme taloyhtiön piha-alueet viihtyisimmiksi. Millaista elämä täällä olisi?”, ”Pahin pelkomme firman taloustilanteesta toteutuu. Miten silloin toimimme?”

Kun ryhdytään tutkimaan tulevaisuutta leikin keinoin, fasilitaattorin on hyvä pitää mielessä erityisesti kaksi seikkaa. Yhtäältä on tärkeää, että jokainen dialogiin osallistuja saa osallistua kuvitteellisen tulevaisuuden kehittelyyn omalla tavallaan ja jokaisen ehdotukset tilanteen kehittelyssä ovat lähtökohtaisesti yhtä arvokkaita. ”Miten sinä näet tämän tilanteen? Mihin suuntaan jatkaisit siitä, mitä muut ovat tuoneet esiin?” Toisaalta on syytä varjella yhdessä rakentuvan tulevaisuuskuvitelman johdonmukaisuutta. ”Minusta vaikuttaa siltä, että tuo sinun ehdotuksesi lähtee liikkeelle hyvin erilaisesta lähtökohdasta kuin tämä nykyinen. Sopiiko, että tutkitaan sitä tarvittaessa erikseen ja pysytellään vielä hetki tässä nykyisessä lähtökohdassa?”

Erinomainen dialoginen menetelmä tulevaisuuden leikkisälle tutkimiselle on Tom Arnkilin työryhmän kehittämä ”Tulevaisuuden muistelu”. Kyseessä on menetelmä, jossa dialogia käyvä ryhmä asettaa itsensä johonkin tulevaan hetkeen (vaikkapa vuoden päähän nykyhetkestä) ja ”muistelee” yhdessä, miten tähän hetkeen on päädytty. Mitkä asiat mahdollistivat hyvän kehityksen ja kuka teki mitäkin? Tulevaisuuden muistelu on alun perin kehitetty vaikeissa elämäntilanteissa olevien perheiden tarpeisiin, mutta sitä voi luovasti soveltaa monissa eri yhteisöissä ja tilanteissa. Tulevaisuuden muistelua voi käyttää yhtä lailla vaikkapa työyhteisön kehittämisessä, organisaation strategiatyössä, urheilujoukkueen valmennuksessa kuin maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisujen hahmottelemisessa.

Yhdessä luotu visio muuttaa maailmaa

Mielikuvituksen ja leikin voimalla voidaan myös synnyttää yhdessä tulevaisuutta koskevia visioita, eli kyseisen yhteisön toimintaa ohjaavia tulevaisuusnäkyjä. Dialogi auttaa tekemään visioista eläviä, riittävän kunnianhimoisia mutta samalla realistisia sekä aidosti yhteisiä.

Kun tulevaisuutta hahmotetaan dialogissa kaikkien osallistujien ainutlaatuisten kokemusten voimin, niin yhteisestä visiosta voidaan saada ainutlaatuisen elävä. Innostava visio elää ihmisten mielikuvissa monin eri tavoin. Konkreettisten suunnitelmien ohella elähdyttävään visioon liittyy voimallisia kuvia, tunteita liikuttavia tunnelmia ja älyllisesti kirkkaita ideoita.

Dialoginen keskustelu auttaa myös tekemään visiosta riittävän kunnianhimoisen siten, että se kuitenkin pysyy riittävän realistisena. Dialogin osallistujat voivat visiota luodessaan pohtia hyvinkin tarkkaan sitä, millaisin keinoin (millaisten syy-seuraussuhteiden avulla) haluttu tulevaisuus todellisuudessa saadaan aikaiseksi. Matka tulevaan ei kuitenkaan aina tarvitse yksityiskohtaista tiekarttaa. Tärkeintä on, että tulevaisuusnäky innostaa ja auttaa yksilöitä suuntaamaan omat voimansa yhteiseen päämäärään.

Dialogin avulla voidaan myös luoda aidosti yhdessä rakennettuja visioita. Kun ihmiset kokevat, että he ovat olleet mukana muovaamassa yhteisön tulevaisuusvisiota, niin he ovat yleensä silloin myös sitoutuneita viemään sitä eteenpäin. Jokaisen ei tarvitse nähdä visiota täsmälleen samalla tavalla. Riittää että kukin ymmärtää, miten juuri hän voi viedä visiota eteenpäin arkisessa toiminnassa. Silloin pienetkin teot auttavat edistämään yhteistä hyvää ja yksilö voi tuntea kuuluvansa osaksi yhteisöä, jossa juuri hänen ainutlaatuisella panoksellaan on korvaamaton merkitys.

Yksilöitä syvästi liikuttavat visiot tulevaisuudesta voivat muuttaa maailmaa – itse asiassa ne ovat ainoita käytössämme olevia voimia haluamamme tulvaisuuden luomiseksi.

Fasilitaattorin ohjeet

  • Kuuntele dialogin osallistujien puheessa ilmeneviä tulevaisuusnäkymiä: huolia, toiveita, olettamuksia ja arvauksia.
  • Kiinnitä huomioita myös siihen, miten suhde tulevaisuuteen ilmenee asennoissa, eleissä, ilmeissä ja äänessä. Kysy tarvittaessa näiden eleiden merkitystä.
    ”Huomaan, että olet aika tuskastuneen oloinen tämän asian X suhteen. Millaisia huolia tulevasta sinulla siihen liittyy?”
  • Tartu puheessa esiin tulleisiin toiveisiin, huoliin, olettamuksiin ja arvauksiin.
    ”Monet teistä ovat tuoneet esiin, että asian X muuttuminen ei tule tuottamaan haluttuja tuloksia. Mitä tästä muutoksesta sitten teidän käsityksenne mukaan tulee seuraamaan?”
  • Pyydä aktiivisesti kuvittelemaan tulevaa.
    ”Olet hyvin innostunut X:stä. Kerro lisää siitä, miten näet asioiden kehittyvän jatkossa.”
  • Auta osallistujia tarkentamaan ja korjaamaan omia näkemyksiään tulevaisuudesta toisten esiin tuomien kokemusten avulla.
    ”Kun olette kuunnelleet toisianne, niin onko käsityksenne tulevaisuudesta jotenkin muuttunut: tarkentunut, monipuolistunut tai jopa kokonaan muuttunut toisenlaiseksi?”
  • Valitkaa joku mahdollinen tulevaisuusnäky ja kehitelkää sitä leikillisen keskustelun avulla.
    ”Pysähdytään hetkeksi tähän asiaan X. Kuvitellaan yhdessä, että se tulee toteutumaan. Mitä ajattelette, että siitä seuraisi teille itsellenne, muille ihmisille ja laajemmin tälle meidän maailmallemme?”

Lukuvinkkejä

Kai Alhanen. Dialogi demokratiassa. Gaudeamus: 2016.
Luvut 6. Kuvittelu ja 8. Leikki

Jaakko Seikkula & Tom Arnkil. Dialoginen verkostotyö. THL: 2009.
Luku 5. Ennakointidialogeja huolten vähentämiseksi

Tässä ja nyt kokemukset dialogissa

Teksti Katriina Lehti
Julkaistu

Dialogin ydintä on tutkia osallistujien aiheeseen liittyviä aiempia kokemuksia: ajatuksia, tunteita, havaintoja, muistoja ja mielikuvia. Aivan yhtä tärkeää on tarttua siihen, mitä osallistujissa herää juuri sillä hetkellä, kun dialogia käydään.

Puhe tässä ja nyt viriävistä kokemuksista vie usein dialogia yllättäviinkin suuntiin.

Käydessäni kerran työnohjausryhmäni kanssa dialogia kiusaamisilmiöstä, heräsi eräällä ryhmäläisellä muisto omasta kipeästä lapsuudenkokemuksesta. Kiusatuksi tulemisen vielä vuosikymmenienkin jälkeen herättämien tuntemusten jakaminen toi dialogiimme merkityksellisyyttä. Ammatillinen pohtiminen syveni saman tien. Kiusaamisen pitkäkestoiset jäljet tulivat näkyviksi. Oli myös helpompi lähestyä kysymystä siitä, mitä ryhmäläisten ammattiroolissaan tulisi tehdä ja mitä kiusattu lapsi heiltä voi tarvita.

Reaktiot toisten osallistujien puheeseen osoittavat, miten eri tavalla koemme asiat sekä millaisia merkityksiä ja tunnelatauksia niihin liittyy. Näiden ääneen sanominen lisää dialogin jännittävyyttä. Toisen sanoma kepeä lausahdus voi kyseenalaistaa toisen osallistujan syvästi arvostaman asian. Kun tämän jännitteen sanoittaa ääneen, lisää se ymmärrystä erilaisten elämänkokemusten myötä syntyneistä näkökulmista.

Minulla on monia kokemuksia dialogiin osallistumisesta sekä tuttujen että vieraiden ihmisten kanssa. Joskus dialogin alkaessa minulla on mielessäni paljon aiheeseen liittyviä omia ajatuksia, uskomuksia ja niiden taustalla vaikuttavia kokemuksia. Toisinaan mieleni on dialogiin alkaessa tyhjempi ja nautin rauhassa muiden osallistujien näkökulmien kuuntelusta. Dialogin edetessä voivat viritä omat kokemukset, joiden en aluksi ajatellutkaan liittyvän asiaan.

Dialogin edetessä huomaan usein saavani muiden puheista aivan uusia näkökulmia. Jotkut niistä kutkuttavat ja tuntuvat tuovan jotain kiinnostavaa. Toiset tarttuvat kiinni hämmentävinä tai ovat ristiriidassa omien arvojeni tai perususkomusteni kanssa. Tietyt näkökulmat jopa ärsyttävät. Yhtä kaikki ymmärrän, että teemaamme voi hahmottaa ja kokea hyvin monenlaisilla tavoilla. Joissakin tilanteissa käy niin, että toisen osallistujan puhe herättää minussa yllättävän vahvan reaktion.

Näitä dialogin aikana syntyviä kokemuksia ei olekaan aina helppo sanoa ääneen.

Puheena oleva aihe, siihen liittyvät muistot tai ajatukset voivat myös nostattaa minussa yllättäen vahvojakin tunteita. Saatan liikuttua asiaan liittyvästä merkityksellisyyden tunnusta. Suuttumuksen aalto puolestaan kertoo tämän olevan minulle asia, jonka puolesta haluan taistella. Toisinaan taas huomaan häpeäväni omia puutteellisia tietojani aiheesta. Tunteiden ääneen sanominen tekee minut hauraaksi muun joukon edessä, eikä ole itsestään selvää, että haluan tulla tunteeni kanssa näkyväksi. Mietin myös, aiheutanko muille epämukavuutta ilmaistessani tunteitani.

Joskus koen jääväni keskustelussa liian ulkopuoliseksi. Silloin minussa nostaa päätään ajatus, ettei muita varmaan edes kiinnosta minun kokemukseni. Yhteyteni dialogiin saattaa katketa. Välillä on taas tilanteita, joissa tuntuu hyvältä ja antoisalta seurata käytyä dialogia vähän etäämmältä. On oma valintani, mitä näistä dialogin aikana syntyneistä kokemuksista jaan muille. Jos päätän jakaa näitä ajatuksiani, niiden saaman vastaanoton kautta voin ymmärtää jotain uutta itsestäni. Tällaisten kokemusten jakaminen saattaa olla myös muille merkittävää.

Toimiessani dialogin ohjaajana pyrin kertomaan omia dialogin aikana syntyneitä kokemuksiani. Kyselen niitä myös osallistujilta. Dialogin aikana syntyvän kokemisen jakaminen rikastaa vuorovaikutusta. Kaikkien mukana olijoiden ja myös ohjaajankin tunteet ja epäröinti tai hämmennys kertovat merkittäviä asioita syntyneestä tässä ja nyt- hetkestä. Ohjaajana minun kannattaa sanoittaa, mitä havainnoin ryhmässä tapahtuvan ja kysyä mitä osallistujat havainnoistani ajattelevat.

Dialogi eroaa monesta muusta keskustelumuodosta juuri tässä suhteessa. Väittelyssä, neuvottelussa tai pinnallisessa keskustelussa harvoin jaetaan näitä asioita. Dialogissa tässä ja nyt syntyvien kokemusten sanoittaminen on merkittävä osa uudenlaisen ihmisten välisen ymmärryksen syntymistä.

Miten auttaa ohjaajana tässä ja nyt kokemusten esiintuloa?

  • Rohkaise osallistujia puhumaan sellaisista ajatuksista ja havainnoista, jotka ovat syntyneet juuri tämän dialogin aikana.
  • Kohtaa dialogissa syntyvät tunteet. Osoita, että olet huomannut heränneen tunteen ja kerro, että se on usein merkki aiheen merkityksellisyydestä.
  • Auta tunteen kokijaa ja myös muita osallistujia pohtimaan rauhassa, mistä tunteet kertovat.
  • Mikäli joku osallistuja reagoi vahvasti toisen keskustelijan ajatuksiin tai tapaan puhua, sanoita se, että huomaat aiheen tuottavan jännitteitä. Rohkaise puhumaan omista kokemuksista kaikessa rauhassa.
  • Huomioi osallistujat, jotka ovat olleet pitkään hiljaa ja kysy heiltä mitä he ajattelevat. On heidän omalla vastuullaan päättää, sanovatko jotain vai eivät.
  • Kerro, mitä omassa sisäisessä dialogissasi tapahtuu.

Kirjoittajasta

Katriina Lehti (KM, TO, PDO) työskentelee työnohjaajana ja kouluttajana Aretai Oy:ssä. Suuri osa hänen työnohjattavistaan on kasvatuksen ja opetuksen sekä sosiaalityön ammattilaisia. Lehti on erityisen kiinnostunut lasten ja nuorten kehityksen tukemiseen sekä työyhteisöjen vuorovaikutukseen liittyvistä kysymyksistä. Hän kouluttaa myös dialogisuuden teoriaa ja menetelmiä.

Dialogin etäfasili­tointi  

Teksti DialogiAkatemia
Julkaistu

Dialogi toteutuu yleensä parhaiten kasvokkain käytynä, mutta se onnistuu myös etäyhteyksien välityksellä. Monille keskustelijoille etäyhteyksien avulla toteutettu dialogi tuottaa jonkin verran haasteita ja tukaluutta, mutta se avaa myös uusia mahdollisuuksia. Kuvaammekin tässä kirjoituksessa sitä, mitä olemme tähän mennessä oppineet dialogin käymisestä etäyhteyksissä ja kerromme, mitä on syytä ottaa huomioon dialogia fasilitoidessa. Toivottavasti onnistumme rohkaisemaan sinua kokeilemaan ja opettelemaan dialogia myös etänä!

Etäyhteydet haastavat tarkkaavaisuuden ja muuttavat suhteita toisiin

Ihmisen kyky käsitellä informaatiota on rajallinen. Niinpä kaikkea vuorovaikutustamme ohjaa se, mihin tarkkaavaisuutemme kulloinkin kohdistuu. Tarkkaavaisuutemme ohjautumiseen vaikuttaa puolestaan se, mihin olemme aikaisemmin tottuneet. Kun asetumme tietokoneen tai älypuhelimen äärelle, niin kyseiseen laitteeseen liittyvät rutiinimme – kuten vaikkapa netin selaaminen, sosiaalisen median seuraaminen tai sähköpostin lukeminen – kaappaavat helposti huomiomme myös silloin, kun meidän olisi tarkoitus keskittyä etäyhteyksien päässä oleviin toisiin ihmisiin.

Laitteiden äärellä meillä on myös mahdollisuus tehdä monia muita asioita, samalla kun olemme vuorovaikutuksessa. Samoin ruudullemme tai muihin viestivälineisiin voi tulla ilmoituksia, jotka hajottavat tarkkaavaisuuttamme. Tällaiset tarkkaavaisuuden suunnan hetkelliset siirtymät vaikeuttavat keskittymistämme toisiin ja muodostuvat helposti esteeksi hyvään dialogiin pääsemiseksi.

Sosiaalisina eläiminä tarkkaavaisuutemme kohdistuu helposti fyysisesti lähellämme oleviin ihmisiin. Seuraamme tietoisesti ja tiedostamatta heidän reaktioitaan. Erityisesti muiden meihin kohdistama huomio – miten muut näkevät ja ymmärtävät meitä – on meille olennaisen tärkeää. Kun olemme fyysisesti samassa tilassa, saamme paljon informaatiota toinen toisistamme kehollisten viestien, ilmeiden ja eleiden, välityksellä. Tulemme myös luontevasti ”samaan tilaan” psyykkisesti, kun koemme samoja aistikokemuksia: huoneen lämpimän ilman, lattian viileyden, valon ikkunasta.

Sen sijaan silloin, kun olemme etäyhteydessä toisiimme, niin kukin meistä on omassa fyysisessä ympäristössään ja sen myötä voimallisemmin myös omassa psyykkisessä kuplassaan. Niinpä joudumme suunnistamaan sosiaalisessa maastossa osin silmät sidottuina. Toiset ihmiset eivät ole yhtä kokonaisvaltaisesti läsnä meille kuin fyysisessä kanssakäymisessä, emmekä saa heiltä kaikkea sitä palautetta, minkä fyysinen läheisyys mahdollistaa. Tästä syystä etänä toteutetussa dialogissa voi kestää pidemmän aikaan, ennen kuin löydämme luontevan ja turvallisen yhteyden toisiimme.

Etäyhteyksissä tapahtuvaa dialogia ohjaavan fasilitaattorin onkin syytä pitää mielessä edellä kuvatut seikat. Dialogin onnistumista edistää se, että fasilitaattori tunnistaa etäyhteyksien tuottamat haasteet ja auttaa keskustelun osallistujia toimimaan tilanteeseen sopivalla tavalla. Tämä tarkoittaa ensisijassa sitä, että fasilitaattori auttaa osallistujia suuntaamaan tarkkaavaisuuttaan dialogin kannalta olennaisiin asioihin ja huolehtii turvallisten suhteiden muodostumisesta laitteiden tarjoamassa uudenlaisessa toimintaympäristössä.

Valmistele osallistujat käytettäviin välineisiin

Tekniset välineet aiheuttavat helposti monenlaista sähellystä. Niinpä jo keskustelun kutsussa on hyvä pyytää osallistujia tutustumaan ennakolta käytettävään alustaan ja kokeilemaan sen käyttöä. Keskustelun alussa on hyvä vielä kerrata keskustelussa käytettävät tekniset ominaisuudet. Samoin on hyvä ohjeistaa se, milloin pidetään kuvayhteydet auki ja milloin ne suljetaan. Kannattaa myös sopia, miten käytetään mahdollisesti tarjolla olevaa chat-toimintoa (esimerkiksi kommenttien ja omien ajatusten kirjoittamiseen ym.). Pyydä kaikkia osallistujia sulkemaan muut laitteet ja ohjelmistot ja keskittymään dialogin asiasisältöön ja toisiinsa. Nämä kaikki toimet auttavat osallistujia suuntaamaan tarkkaavaisuutensa dialogin kannalta olennaisiin asioihin ja vähentävät laitteiden käytöstä muutoin syntyvää huomion herpaantumista ja harhailua.

Selkeytä ohjaustekojasi

Etäyhteyksissä dialogia voi ohjata pääpiirteissään samoin kuin kasvokkain käydyissä keskusteluissa. Kannattaa kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota omien ohjaustekojen selkeyteen. Kertaa aluksi dialogin yleiset pääperiaatteet (esimerkiksi Erätauon pelisäännöt), keskustelun kesto ja tavoitteet. Tämän lisäksi sopikaa yhdessä keskustelun luottamuksellisuudesta. Kerro osallistujille, miten pyydetään puheenvuoroja ja mitä sanotaan oman puheenvuoron päätteeksi (”Loppu”, ”Olen puhunut”, ”Ugh” tai jotain muuta…) Myös puheen rajoittaminen saattaa olla etäyhteyksissä vaikeampaa, samoin kuin hiljaisten mukaan ottaminen. Fasilitaattorin onkin syytä sanoittaa dialogin alussa selkeästi, että tulee tarvittaessa rajoittamaan pitkiä kommentteja ja pitämään huolen siitä, että kullakin on mahdollisuus tasa-arvoiseen osallistumiseen.

Panosta suhteiden syntymiseen

Etäyhteys saattaa tuntua monesta osallistujasta vieraalta ja etäännyttävältä asetelmalta. Jos osallistujien nimet eivät näy ruudulla, niin kannattaa pyytää jokaista kirjoittamaan itselleen ylös kaikkien nimet. Dialogin intiimiyttä voi myös lisätä pyytämällä keskustelijat kuvittelemaan istuvansa ringissä, vaikka kasvot ovatkin ruudulla. Alussa fasilitaattorin on hyvä kuljettaa osallistujien nimiä keskustelussa vaikkapa seuraavasti: ”Nyt olemme kuulleet Pekan ja Elinan mietteitä, seuraavaksi olisi hyvä kuulla Jukkaa ja Kaijaa.” Nimien toistaminen keskustelussa ohjaa keskustelijoiden tarkkaavaisuutta toisiinsa ja yleensä lisää ihmisille kokemusta siitä, että he ovat toinen toistensa mielessä.

Pidä yllä osallistujien vireystilaa

Dialogi etäyhteydellä on monille uuvuttavampaa kuin kasvotusten käyty keskustelu. Fasilitaattorin kannattaakin miettiä ennalta, kuinka pidetään keskustelijoiden vireystilaa yllä koko keskustelun ajan. Videokuvan kytkeminen välillä päälle ja pois yleensä nostaa hetkeksi osallistujien vireyttä, kun he joutuvat terästämään aistejaan uudella tavalla. Keskustelun lomaan voi myös tuoda visuaalisia materiaaleja (kuvia, infograafeja, videopätkiä). Dialogin voi pilkkoa välillä useammaksi pienemmäksi keskusteluksi, pariporinoiksi tai vaikkapa ryhmäpuheluja käyviksi kolmikoiksi. Sitten voidaan jälleen palata takaisin yhteiseen keskusteluun. Voit myös laittaa osallistujat pohtimaan jotakin hetken itsekseen ja sitten pyytää jakamaan ajatuksiaan koko ryhmälle. Joskus on hyvä myös pitää pieni tauko.

Rohkaise vapaaseen kokemuspuheeseen

Kuten kasvotusten tapahtuvassa dialogissa, niin etäkeskustelua fasilitoidessa on tärkeää rohkaista osallistujia pohtimaan omia kokemuksiaan ja puhumaan niistä. Etäyhteydet usein ohjaavat melkein huomaamatta korostuneeseen itsetietoisuuteen, varsinkin silloin kun näemme koko ajan oman kuvamme ruudulta. Tämä saattaa kaventaa osallistujien ilmaisun vapautta ja jäykistää keskustelun etenemistä. Fasilitaattorin on siis tärkeää rohkaista keskustelijoita ”epätäydelliseen puheeseen”, jossa voidaan tuoda esiin keskeneräisiä ajatuksia ja vielä jäsentymättömiä tuntemuksia ja mielikuvia. Dialogin fasilitaattori voi myös omalla puheellaan antaa esimerkin siitä, miltä vapaasti etenevä asioiden pohtiminen kuulostaa (”Kun olen kuunnellut teitä, niin minun mielessäni liikkuu tällaisia asioita…”).

Huolehdi keskustelun tasa-arvoisuudesta

Dialogissa asetutaan tietoisesti tasa-arvoiseen asetelmaan toisten kanssa, jotta vapaus ilmaista omaa ja kuulla toisten kokemusta kasvaisi. Tasa-arvo tai sen puuttuminen tuntuu meissä. Etäyhteyksissä on pidettävä erityistä huolta tasa-arvon kokemuksen säilymisestä dialogin aikana. Yksi hyvä keino on korostaa, että olet kiinnostunut kaikkien keskusteluun osallistujien näkemyksistä ja kokemuksista. Kun teet kysymyksen, voit pyytää jokaista vastaamaan siihen omalta osaltaan. Voit myös pyytää osallistujia liittymään jonkun osallistujan puheenvuoron jälkeen kysyen, mitä se kussakin herätti. Fasilitaattorin on syytä myös seurata sitä, ketkä kaikki ovat jo olleet äänessä ja ketkä eivät vielä ole sanoneet mitään. Jos jotkut keskustelijat ovat pitkään olleet hiljaa, kannattaa suoraan pyytää heitä kertomaan, mitä heidän mielessään liikkuu keskustelua kuunnellessaan. Näin jokaisella osallistujalla säilyy kokemus siitä, että he ovat yhtä arvokkaita dialogin osapuolia kuin enemmän äänessä olleet.

Ole armollinen itsellesi ja jaa oppimaasi toisten kanssa

Monille meistä dialogin käyminen etäyhteyksien välityksellä on vielä uutta, emmekä tiedä, mikä kaikki on siinä mahdollista. Tätäkin uuttaa asiaa opitaan yritysten, erehdysten ja huolellisten jälkipohdintojen avulla. Onkin tärkeää pitää yllä yhteistä oppimisprosessia, jossa dialogin fasilitaattorit pohtivat keskenään etädialogeista saamiaan kokemuksia. Vain tällaisen yhteisen oppimisen turvin voimme saada kattavan ymmärryksen siitä, mitä etäyhteydet tarjoavat dialogille ja mikä mahdollistuu vain silloin, kun kohtaamme toisemme kasvotusten samassa fyysisessä tilassa.

 

Artikkeli on kirjoitettu osana Poikkeusajan dialogien keskustelusarjaa.

Dialogi luo perustan väittelylle, neuvottelulle ja konsensuk­selle

Teksti Kai Alhanen
Julkaistu

Demokraattisen yhteiskunnan normaalitila sisältää aina erimielisyyksiä. Näiden voidaan itse asiassa ajatella johtuvan demokratian hyvästä toiminnasta. Keskenään tasa-arvoiset ja vapaat kansalaiset eivät todennäköisesti päädy kovinkaan usein täysin samanlaisiin näkemyksiin siitä, mitkä asiat ovat arvokkaimpia ja millaisin keinoin arvoja on tavoiteltava.

Yhdet arvostavat turvallisuutta ja vakautta, toiset kaipaavat vaihtelua ja uusia asioita. Joillekin kansalaisille aineellinen vauraus on tärkeämpää kuin joidenkin muiden tavoittelemat henkiset aatteet. Myös kattavia maailmankatsomuksia voidaan rakentaa monin eri tavoin: yksillä painottuvat tieteelliset faktat, toisilla korostuvat uskonnolliset näkemykset, joillakin päälähteinä toimii kirjava joukko sieltä täältä poimittuja uskomuksia.

Jotain uhkaavaa on tapahtumassa kyvyllemme keskustella keskinäisistä erimielisyyksistä. Olemme päätyneet tilanteeseen, jossa voimme internetin ja sosiaalisen median välityksellä seurata toisten ihmisten elämää ja heidän sanomisiaan. Emme kuitenkaan yleensä henkilökohtaisesti tutustu toisenlaisista elämänpiireistä tuleviin ihmisiin.

Kuvittelemme siis tietävämme hyvinkin, mitä toiset ajattelevat, mutta todellisuudessa emme juuri koskaan kohtaa heitä ymmärtääksemme paremmin heidän kokemuksiaan.

Tämä asetelma herättää pahimmillaan halun vaientaa kokonaan ne henkilöt ja ryhmät, joiden näkemykset ovat kaukana omistamme. Tulehtunut ja tukahduttava keskusteluilmapiiri on otollista maaperää demokratiaa heikentäville voimille. Monet kansalaiset alkavat kaihtaa keskusteluja vaikeista aiheista, syntyneen tyhjiön kaappaavat kovaäänisimmät keskustelijat. Viime kädessä tällainen kehityskulku ruokkii yksilöitä ja ryhmiä, jotka kannattavat tasa-arvon ja yksilönvapauksien sijaan hierarkiaa ja autoritäärisyyttä.

Moderneissa demokratioissa on ajateltu, että kansalaisten erilaiset näkemykset hyödyttävät yhteiskuntaa. Erimielisyyksistä kumpuavat jännitteet ruokkivat vilkasta keskustelua, auttavat uusien luovien keksintöjen tekemisessä ja parhaimmillaan johtavat yhdessä tapahtuvaan oppimiseen.

Erimielisyyksien ja jännitteiden taitava käsittely edellyttää, että kansalaiset hallitsevat hyvin demokraattisen keskustelun eri tyylit. Näistä tärkeimmät ovat väittely, neuvottelu, konsensuksen hakeminen ja dialogi. Jokaisella keskustelutyylillä on oma tehtävänsä kansalaisten tasa-arvoisessa yhteiselämässä. Niitä tarvitaan kaiken kokoisissa yhteisöissä, niin perheissä, naapurustoissa, työpaikoilla ja vapaa-ajan harrastuksissa kuin myös poliittisissa instituutioissa.

Mikään keskustelutapa ei sovi kaikkiin tilanteisiin. Monissa tilanteissa vaaditaan taitoa vaihtaa keskustelemisen tapaa tarpeen mukaan.

Väittely

Tunnetuin demokraattisen yhteiskunnan keskustelutyyleistä lienee väitteleminen (debatti). Väittelyn keskeinen lähtökohta on, että keskustelun eri osapuolet pyrkivät argumenttien avulla osoittamaan oman kantansa paremmaksi kuin vastapuolen näkemykset. Väitteleminen siis tähtää parhaiden argumenttien selvittämiseen.

Väittelyn voidaan ajatella onnistuneen, jos kaikki osapuolet ovat voineet esittää omat argumenttinsa kattavasti ja selkeästi. Erinomainen lopputulos saavutetaan silloin, kun jonkun osapuolen esittämät argumentit ovat kaikkien mielestä osoittautuneet toisten osapuolten argumentteja paremmiksi.

Neuvottelu

Monissa tilanteissa kansalaisten on löydettävä tilanteeseen kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Tällöin tarvitaan neuvottelua. Neuvottelemisessa yritetään saada aikaiseksi sopimus, ja sen syntyminen edellyttää usein erilaisten vaihtoehtojen hahmottelemista ja eri seikkojen yhteensovittamista.

Onnistuneessa neuvottelussa eri osapuolet tuntevat hyvin toistensa arvostukset ja tarpeet, joiden perusteella kukin neuvottelija voi esittää eri vaihtoehtoja kaikkien harkittavaksi. Parhaissa neuvotteluissa löydetään aivan uudenlaisia mahdollisuuksia yhdistää eri osapuolten keskenään jännitteisiäkin vaateita.

Konsensuksen hakeminen

Monet tiiviisti yhdessä elävät yhteisöt – kuten perheet, työpaikat, harrastusryhmät ja aatteelliset yhdistykset – haluavat tavoitella konsensusta (yksimielisyyttä). Konsensuksen löytäminen on helpompaa silloin, kun keskusteluun osallistuvilla yksilöillä on samanlaisia arvoja ja he ovat valmiita tinkimään omasta mukavuudestaan ja vapaudestaan yhteisön harmonian vuoksi. Laajemmalla yhteiskunnallisella tasolla konsensusta ei tarvita läheskään kaikkien asioiden suhteen.

On kuitenkin muutama seikka, joissa demokraattisessa yhteiskunnassa on välttämätöntä tavoitella konsensusta. Nämä seikat koskevat sitä, miten yhteiskunnassa käsitetään demokratian perusarvot: vapaus, tasa-arvo ja niiden varaan rakentuva oikeudenmukaisuus. Jos näistä asioista kyetään saavuttamaan kohtuullinen konsensus, sen turvin voidaan sallia monia muita asioita koskevat jyrkätkin erimielisyydet.

Dialogi

Kaikki kolme edellä kuvattua keskustelutyyliä – väittely, neuvottelu ja konsensuksen hakeminen – vaativat onnistuakseen sen, että keskusteluihin osallistuvat kansalaiset ymmärtävät toisiansa riittävässä määrin. Parhaat argumentit eivät löydy, jos väittelijät puhuvat toistensa ohi. Neuvottelut ajautuvat umpikujaan, kun ei käsitetä osapuolten todellisia arvoja ja tarpeita. Vain syvällisen keskinäisymmärryksen vallitessa voi syntyä konsensusta. Niinpä kaikki demokraattisen yhteiskunnan tärkeimmät keskustelutyylit tarvitsevat perustakseen ja tuekseen ymmärrykseen tähtäävää keskustelua eli dialogia.

Dialogisessa keskustelussa osallistujat tavoittelevat monitasoista ymmärrystä: käsiteltävistä asioista, toisista ihmisistä ja omasta itsestä. Dialogissa myös vaalitaan demokratian perusarvoja, eli kaikkien yksilöiden tasa-arvoisuutta ja jokaisen yksilön maksimaalisia vapauksia. Tämä tarkoittaa sitä, että dialogissa jokaisen osallistujan kokemukset ovat lähtökohtaisesti yhtä arvokkaita ja kukin on vapaa osallistumaan keskusteluun haluamallaan tavalla.

Dialoginen keskusteluasetelma on erityisen vaativa silloin, kun käsiteltävät asiat ovat vaikeita ja ihmisten näkemykset kaukana toisistaan. Tästä syystä dialogia olisi syytä harjoittaa ja harjoitella jatkuvasti kaikenlaisissa yhteisöissä.

Dialogiset keskustelut eivät pelkästään luo perustaa muille keskustelutavoille. Ne voivat parhaimmillaan olla myös äärimmäisen luovia yhdessä oppimisen hetkiä. Samalla ne antavat osallistujille kouriintuntuvan kokemuksen siitä, mitä tasa-arvo ja vapaus käytännössä tarkoittavat. Dialogi on demokraattisten yhteisöjen sydän.

Kirjoittajasta

Kai Alhanen on tutkija ja kouluttaja Aretai Oy:ssä sekä DialogiAkatemian johtaja.

Kokemus­puhe tuo dialogiin ymmärrystä, luovuutta ja tasa-arvoa

Teksti Kai Alhanen
Julkaistu

Miksi dialogissa on tärkeää puhua kokemuksista? Kuinka dialogin fasilitaattori johdattaa osallistujia kokemuspuheeseen? Mitä ovat kokemukset?  Vastaukset näihin kysymyksiin vievät suoraan dialogin ytimiin. Asioiden valaisemiseksi on syytä lähteä liikkeelle peruskäsitteestä: kokemuksesta.

Mitä ovat kokemukset?

Kiteytetysti voidaan sanoa, että kokemuksessa on kyse yksilön vuorovaikutuksesta ympäristönsä kanssa. Me koemme joka hetki jotakin, ja näistä kokemuksista jää meihin jälkiä.

Havainnollistetaan tätä pienellä arkisella esimerkillä. Kun aamulla herään, tunnen itseni väsyneeksi ja sen seurauksena ulkona oleva sateinen päivä näyttää poikkeuksellisen synkältä, edessä olevat työtehtävät ahdistavat. Illalla olen kuitenkin tyytyväinen siihen, mitä sain aikaiseksi työtovereitteni innostamana ja käyn levollisin mielin nukkumaan. Tämä yhteen päivään sisältyvä kokemuksien tapahtumasarja jää muistuttamaan minua siitä, että voin luottaa työtovereitteni tukeen niinäkin päivinä kuin omat voimat ovat vähissä. Samalla se vahvistaa käsitystäni sadepäivien ankeudesta.

Tällä tavoin kokemukset muovaavat ihmisen elämää ohjaavia uskomuksia ja tottumuksia. Suuntaudumme jokaiseen elämämme hetkeen aikaisempien kokemustemme evästäminä.

Jokaisen yksilön kokemushistoria on kuitenkin ainutlaatuinen. Emme voi tietää, millaiset kokemukset vaikuttavat siihen, miten juuri tämä henkilö kohtaa eteensä tulevat tilanteet. Tästä syystä meidän on usein vaikea käsittää toisiamme.

Sama asia, tilanne tai tapahtuma voi näyttää toisen silmin aivan erilaiselta kuin minusta, koska taustalla vaikuttavat aina eri kokemukset.

Millaisia eri ulottuvuuksia sisältyy kokemuksiin?

Ihmisen kokemusmaailma on äärimmäisen rikas. Se sisältää monia eri ulottuvuuksia. Jos haluamme ymmärtää paremmin toisiamme, on syytä tutkia mahdollisimman monipuolisesti itse kunkin kokemusten kirjoa. Ainakin seuraavat kokemuksen ulottuvuudet ovat tärkeitä ymmärrykseen tähtäävässä keskustelussa eli dialogissa.

Ajatukset. Hyvin usein, kun ihmisen keskustelevat keskenään, niin he kertovat ajatuksistaan. Ajatuksiin kuuluvat etenkin uskomukset, mielipiteet ja päätelmät. ”Kasvissyönti on terveellistä, koska kasviksissa on vähemmän rasvaa.”, ”Hän sanoi olevansa vihainen, syynä lienee huono arvosana matematiikan kokeesta.”

Havainnot. Ajatuksia harvemmin ihmiset kuvaavat niitä moninaisia havaintoja, joiden varaan monet heidän näkemyksensä perustuvat. Teemme jatkuvasti lukemattoman määrän havaintoja viiden aistimme avulla: näemme, kuulemme, haistamme, maistamme, kosketamme. ”Näin hänen rypistävän otsaansa, äänensävykin oli kireä.” ”Jaksankohan kuunnella koko keskustelun, kun tuolikin on näin kova.”

Tunteet. Merkittävimmät kokemuksemme ovat yleensä tunteiden sävyttämiä. Tunteet ovat usein voimallisia välittömiä reaktioita kohtaamiimme asioihin ja tilanteisiin. Ne sisältävät informaatiota siitä, millaisia asioita me pidämme arvossa. Kun meille arvokkaat asiat edistyvät, koemme myönteisiä tunteita (iloa, rakkautta, toivoa). Kun taas arvokkaat asiamme ovat uhattuina, meissä viriää kielteisiä tunteita (pelkoa, vihaa, inhoa, häpeää). ”Olen iloinen ystäväni uudesta työpaikasta.”, ”Hävettää kun en osaa riittävän hyvin englantia näiden vieraiden kanssa puhuessa.”

Muistot. Jokaiseen nykyhetkiseen kokemukseen kietoutuu muistoja menneestä. Havaintomme ovat aina osittain menneiden kokemusten täydentämiä. Tiedostamattaankin vertaamme mielessämme uusia tuttavuuksia aikaisempiin, tuntemattomia paikkoja tuttuihin ja yllättäviä elämyksiä tavanomaisiin hetkiin. ”Täällä on paljon siistimpää kuin minulla kotona.”, ”Muistuttaapa hän ilmeissään paljon veljeäni.”

Mielikuvat. Samalla tavoin kuin palautamme mieleen mennyttä ja tuttua, niin kuvittelemme tulevaa ja tuntematonta. Muodostamme kuvitelmia omasta tulevaisuudestamme, toisten ihmisten elämistä, kaukaisista kohteista ja menneistä aikakausista. Aina ei ole meille itsellemmekään selvää, mikä kokemuksessamme on kuvitelmaa, mikä tarkkaa havaintoa tai muistoa. ”Huomenna toivottavasti olen virkeämpi.”, ”Hän ei varmaankaan itse huomaa kuinka töykeästi käyttäytyy.”

Miten dialogissa hyödynnetään osallistujien erilaisia kokemuksia?

Kokemuksen eri ulottuvuudet on syytä pitää mielessä, kun ryhdytään dialogiin. Kun dialogin fasilitaattorina kuuntelee osallistujien puhetta, voi yrittää kiinnittää huomioita siihen, mitkä näistä ulottuvuuksista korostuvat ja mitkä jäävät vähiin. Puhutaanko pääasiassa ajatuksista: uskomuksista, mielipiteistä ja päätelmistä? Puhe faktoista on koostuu usein pääosin ajatuksista. Tällöin havainnot, tunteet ja mielikuvat jäävät usein sivurooliin, vaikka niillä on usein keskeinen vaikutus siihen, miten ihmiset tulkitsevat faktoja.

Yhtälailla osallistujien puhe voi keskittyä pelkästään voimallisiin tunteisiin. Tunteiden ilmaiseminen voi yhtä lailla kätkeä alleen sen, millaisia havaintoja, ajatuksia ja muistoja käsiteltävään aiheeseen liittyy. Niinpä keskustelijoilla voi olla vaikeuksia ymmärtää, miksi ihmiset reagoivat käsiteltävään asiaan juuri tietynlaisilla tunteilla.

Kokemuksen koko kirjon esiintuominen auttaa siis dialogin osallistujia ymmärtämään paremmin toisiaan.

Oudot ja ärsyttävät mielipiteet ja jäykät katsontakannat muuttuvat astetta käsitettävimmiksi, kun kuulee, millaiset kokemukset ovat johtaneet niiden muotoutumiseen.

Paremman ymmärryksen lisäksi kokemuksen eri ulottuvuuksien tuominen dialogiin lisää keskustelun luovuutta. Monipuolisesti ilmaistut kokemukset nimittäin ruokkivat toisten ihmisten kokemusmaailmaa. Kun kuulen toisen ihmisen kertovan ajatuksistaan ja tunteistaan, niin minussa yleensä viriää monia omakohtaisia kokemuksia, vaikkapa muistoja ja mielikuvia. Dialogi pitkäaikaistyöttömyyden syistä ja seurauksista lähtee luovaan lentoon, kun sen sisältönä ovat samanaikaisesti tutkimukseen perustuvat faktat, lapsuusmuistot vanhempien kamppailusta laman kourissa, mielikuvat leipäjonossa seisomisesta ja havainnot työkavereiden käyttäytymisestä yt-neuvottelujen aikana.

Usein dialogin osallistujat keskittyvät kuuntelemaan toisiaan pelkästään siitä näkökulmasta, ovatko he samaa vai eri mieltä käsiteltävästä asiasta. Tämä köyhdyttää keskustelua.

Niinpä osallistujia kannattaa ohjata kuuntelemaan toisiaan laajasti ja eläytyen. Mikä toisen puheessa on minulle uutta ja kiinnostavaa? Mistä toisten kertomista asioista minulle herää jotain omia kokemuksia? Mitä asiaan liittyviä pieniäkin huomioita yksityiskohtia ja sävyjä en ole itse tullut aikaisemmin ajatelleeksi?

Kokemuserojen vaalimiseen ja hyödyntämiseen liittyy yksi dialogin voimallisimmista vaikutuksista: oivallus ihmisten tasa-arvoisuudesta yksilöinä. Jokaisella meistä on täysin ainutlaatuinen kokemuksellinen näkökulma maailmaan. Kukaan ei voi täysin korvata toista. Jokaisella ihmisellä voi olla arvaamattomalla tavalla arvokkaita asioita tuotavana dialogiin. Kukin dialogiin osallistuva yksilö voi kokemustensa avulla lisätä keskustelussa tavoiteltavaa ymmärrystä ja ruokkia yhteistä luovuutta. Niinpä dialogissa arvokkaita ovat yhtälailla lasten ja aikuisten, maallikoiden ja asiantuntijoiden, johtajien ja alaisten, ryhmään kuuluvien ja ryhmän ulkopuolisten kokemukset erilaisine ulottuvuuksineen.

Parhaimmillaan dialogi voi tuottaa osallistujalle kokemuksen siitä, että juuri yksilönä hän arvokas toisille ihmisille – ei siis olemalla samanlainen kuin muut, vaan olemalla ainutlaatuisesti erilainen. Tällaisten kokemusten mahdollistaminen on dialogin fasilitaattorin tärkein, innostavin ja usein haastavin tehtävä.

 

FASILITAATTORIN OHJEET

  • Älä huolestu, jos osallistujat eivät heti puhu omakohtaisista kokemuksista. Usein on tarpeen aloittaa keskustelu kullekin tutulla ja turvallisella tavalla.
  • Perustele osallistujille, miksi kokemuksista ja sen eri ulottuvuuksista puhuminen on tärkeää. Kerro sen auttavan ymmärryksessä ja ruokkivan luovuutta.
  • Kysy kokemuksista suoraan ja epäsuorasti. ”Millaiset kokemukset ovat vaikuttaneet näkemyksiisi? Millaiset tapahtumat, henkilöt, paikat tai teokset liittyvät käsiteltävään asiaan?”
  • Valmistaudu kertomaan omista kokemuksistasi liittyen käsiteltävään asiaan. Kysy mitä sinun kokemuksesi herättävät osallistujissa.
  • Hyödynnä kokemusten elävöittämiseksi esimerkkejä, tarinoita ja taidetta.
  • Havainnoi osallistujien kehonasentoja, eleitä ja ääntä. Ne ilmaisevat kokemusta. Älä tulkitse mistä on kyse, vaan mieluummin kehota puhumaan: ”Sinulla näyttää olevan jotain mielessä, kerro mitä.”
  • Kun kuuntelet osallistujien puhuvan, kuvittele, kuvittele, kuvittele heidän kokemustaan omassa mielessäsi. ”Miltä tuossa tilanteessa näytti ja tuntui? Mikä oli tärkeää? Mihin aiemmin koettuun tilanne liittyi? Miten se on vaikuttanut kertojan elämään ja näkemyksiin?”

 

Jos haluat kasvattaa fasilitointi-osaamistasi kokemuspuheen lisäämiseksi, siihen on mahdollisuus myös DialogiAkatemian koulutuksissa.

Kirjoittajasta

Kai Alhanen on tutkija ja kouluttaja Aretai Oy:ssä sekä DialogiAkatemian johtaja.