Demokraattisen yhteiskunnan normaalitila sisältää aina erimielisyyksiä. Näiden voidaan itse asiassa ajatella johtuvan demokratian hyvästä toiminnasta. Keskenään tasa-arvoiset ja vapaat kansalaiset eivät todennäköisesti päädy kovinkaan usein täysin samanlaisiin näkemyksiin siitä, mitkä asiat ovat arvokkaimpia ja millaisin keinoin arvoja on tavoiteltava.

Yhdet arvostavat turvallisuutta ja vakautta, toiset kaipaavat vaihtelua ja uusia asioita. Joillekin kansalaisille aineellinen vauraus on tärkeämpää kuin joidenkin muiden tavoittelemat henkiset aatteet. Myös kattavia maailmankatsomuksia voidaan rakentaa monin eri tavoin: yksillä painottuvat tieteelliset faktat, toisilla korostuvat uskonnolliset näkemykset, joillakin päälähteinä toimii kirjava joukko sieltä täältä poimittuja uskomuksia.

Jotain uhkaavaa on tapahtumassa kyvyllemme keskustella keskinäisistä erimielisyyksistä. Olemme päätyneet tilanteeseen, jossa voimme internetin ja sosiaalisen median välityksellä seurata toisten ihmisten elämää ja heidän sanomisiaan. Emme kuitenkaan yleensä henkilökohtaisesti tutustu toisenlaisista elämänpiireistä tuleviin ihmisiin.

Kuvittelemme siis tietävämme hyvinkin, mitä toiset ajattelevat, mutta todellisuudessa emme juuri koskaan kohtaa heitä ymmärtääksemme paremmin heidän kokemuksiaan.

Tämä asetelma herättää pahimmillaan halun vaientaa kokonaan ne henkilöt ja ryhmät, joiden näkemykset ovat kaukana omistamme. Tulehtunut ja tukahduttava keskusteluilmapiiri on otollista maaperää demokratiaa heikentäville voimille. Monet kansalaiset alkavat kaihtaa keskusteluja vaikeista aiheista, syntyneen tyhjiön kaappaavat kovaäänisimmät keskustelijat. Viime kädessä tällainen kehityskulku ruokkii yksilöitä ja ryhmiä, jotka kannattavat tasa-arvon ja yksilönvapauksien sijaan hierarkiaa ja autoritäärisyyttä.

Moderneissa demokratioissa on ajateltu, että kansalaisten erilaiset näkemykset hyödyttävät yhteiskuntaa. Erimielisyyksistä kumpuavat jännitteet ruokkivat vilkasta keskustelua, auttavat uusien luovien keksintöjen tekemisessä ja parhaimmillaan johtavat yhdessä tapahtuvaan oppimiseen.

Erimielisyyksien ja jännitteiden taitava käsittely edellyttää, että kansalaiset hallitsevat hyvin demokraattisen keskustelun eri tyylit. Näistä tärkeimmät ovat väittely, neuvottelu, konsensuksen hakeminen ja dialogi. Jokaisella keskustelutyylillä on oma tehtävänsä kansalaisten tasa-arvoisessa yhteiselämässä. Niitä tarvitaan kaiken kokoisissa yhteisöissä, niin perheissä, naapurustoissa, työpaikoilla ja vapaa-ajan harrastuksissa kuin myös poliittisissa instituutioissa.

Mikään keskustelutapa ei sovi kaikkiin tilanteisiin. Monissa tilanteissa vaaditaan taitoa vaihtaa keskustelemisen tapaa tarpeen mukaan.

Väittely

Tunnetuin demokraattisen yhteiskunnan keskustelutyyleistä lienee väitteleminen (debatti). Väittelyn keskeinen lähtökohta on, että keskustelun eri osapuolet pyrkivät argumenttien avulla osoittamaan oman kantansa paremmaksi kuin vastapuolen näkemykset. Väitteleminen siis tähtää parhaiden argumenttien selvittämiseen.

Väittelyn voidaan ajatella onnistuneen, jos kaikki osapuolet ovat voineet esittää omat argumenttinsa kattavasti ja selkeästi. Erinomainen lopputulos saavutetaan silloin, kun jonkun osapuolen esittämät argumentit ovat kaikkien mielestä osoittautuneet toisten osapuolten argumentteja paremmiksi.

Neuvottelu

Monissa tilanteissa kansalaisten on löydettävä tilanteeseen kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Tällöin tarvitaan neuvottelua. Neuvottelemisessa yritetään saada aikaiseksi sopimus, ja sen syntyminen edellyttää usein erilaisten vaihtoehtojen hahmottelemista ja eri seikkojen yhteensovittamista.

Onnistuneessa neuvottelussa eri osapuolet tuntevat hyvin toistensa arvostukset ja tarpeet, joiden perusteella kukin neuvottelija voi esittää eri vaihtoehtoja kaikkien harkittavaksi. Parhaissa neuvotteluissa löydetään aivan uudenlaisia mahdollisuuksia yhdistää eri osapuolten keskenään jännitteisiäkin vaateita.

Konsensuksen hakeminen

Monet tiiviisti yhdessä elävät yhteisöt – kuten perheet, työpaikat, harrastusryhmät ja aatteelliset yhdistykset – haluavat tavoitella konsensusta (yksimielisyyttä). Konsensuksen löytäminen on helpompaa silloin, kun keskusteluun osallistuvilla yksilöillä on samanlaisia arvoja ja he ovat valmiita tinkimään omasta mukavuudestaan ja vapaudestaan yhteisön harmonian vuoksi. Laajemmalla yhteiskunnallisella tasolla konsensusta ei tarvita läheskään kaikkien asioiden suhteen.

On kuitenkin muutama seikka, joissa demokraattisessa yhteiskunnassa on välttämätöntä tavoitella konsensusta. Nämä seikat koskevat sitä, miten yhteiskunnassa käsitetään demokratian perusarvot: vapaus, tasa-arvo ja niiden varaan rakentuva oikeudenmukaisuus. Jos näistä asioista kyetään saavuttamaan kohtuullinen konsensus, sen turvin voidaan sallia monia muita asioita koskevat jyrkätkin erimielisyydet.

Dialogi

Kaikki kolme edellä kuvattua keskustelutyyliä – väittely, neuvottelu ja konsensuksen hakeminen – vaativat onnistuakseen sen, että keskusteluihin osallistuvat kansalaiset ymmärtävät toisiansa riittävässä määrin. Parhaat argumentit eivät löydy, jos väittelijät puhuvat toistensa ohi. Neuvottelut ajautuvat umpikujaan, kun ei käsitetä osapuolten todellisia arvoja ja tarpeita. Vain syvällisen keskinäisymmärryksen vallitessa voi syntyä konsensusta. Niinpä kaikki demokraattisen yhteiskunnan tärkeimmät keskustelutyylit tarvitsevat perustakseen ja tuekseen ymmärrykseen tähtäävää keskustelua eli dialogia.

Dialogisessa keskustelussa osallistujat tavoittelevat monitasoista ymmärrystä: käsiteltävistä asioista, toisista ihmisistä ja omasta itsestä. Dialogissa myös vaalitaan demokratian perusarvoja, eli kaikkien yksilöiden tasa-arvoisuutta ja jokaisen yksilön maksimaalisia vapauksia. Tämä tarkoittaa sitä, että dialogissa jokaisen osallistujan kokemukset ovat lähtökohtaisesti yhtä arvokkaita ja kukin on vapaa osallistumaan keskusteluun haluamallaan tavalla.

Dialoginen keskusteluasetelma on erityisen vaativa silloin, kun käsiteltävät asiat ovat vaikeita ja ihmisten näkemykset kaukana toisistaan. Tästä syystä dialogia olisi syytä harjoittaa ja harjoitella jatkuvasti kaikenlaisissa yhteisöissä.

Dialogiset keskustelut eivät pelkästään luo perustaa muille keskustelutavoille. Ne voivat parhaimmillaan olla myös äärimmäisen luovia yhdessä oppimisen hetkiä. Samalla ne antavat osallistujille kouriintuntuvan kokemuksen siitä, mitä tasa-arvo ja vapaus käytännössä tarkoittavat. Dialogi on demokraattisten yhteisöjen sydän.