Pidättelystä on pulaa. Sitä tarvitaan lisää niin lasten kasvatukseen, työyhteisöjen jännitteiden käsittelyyn, nettikeskusteluihin kuin poliittisten kiistojen ratkomiseen. Vähimmillään pidättely on sitä, että ei päästä suustaan ilmoille tai näppäimistöltään nettiin sitä aivan ensimmäistä reaktiota, minkä jonkun toisen ihmisen sanominen itsessä synnyttää. Parhaimmillaan se on oman kokemuksen jalostamista. Sen ytimessä on itsessä viriävien reaktioiden asettaminen oman tietoisen huomion kohteeksi, näiden reaktioiden tutkiminen eri kanteilta ja niiden vähittäinen työstäminen kulloisenkin tilanteen kannalta mahdollisimman mielekkääseen muotoon ja sisältöön. Dialoginen keskustelu on oiva mahdollisuus harjoitella tätä pidättelyn hyvettä.

Pidättelyn avulla voi jalostaa omia reaktioita

Ensimmäisiä asioita, joita korostetaan dialogissa, on toisten ihmisten kuunteleminen. Pelkistetyimmillään se tarkoittaa sitä, että emme puhu toistemme päälle. Yksikertainen ajatus, usein käytännössä yllättävän vaikea toteuttaa. Kovin usein tekisi mieli sanoa toisen puhuessa: ”Just niin!”, ”Emmä tota tarkoittanut.”, ”Mutta miten sitten…?”

Erityisesti fyysikko David Bohm ja hänen dialogikäsityksestään vaikutteita saaneet Peter Senge ja William Isaacs ovat korostaneet kuuntelun ohella pidättäytymistä välittömistä reaktioista ja päätelmistä. Bohmin käyttämä englanninkielinen sana ”suspend” käännetään suomenkielisissä teksteissä usein ”odottamiseksi”. Mielestämme tämä käännös ei kunnolla tavoita Bohmin ja muiden kirjoittajien kuvaamaa hyvin aktiivista mielentilaa. Puhukaamme siis ”pidättelystä”.

Omien välittömien reaktioiden pidättely voi tuntua välillä jopa väkinäiseltä ja täysin epäluontevalta tavalta keskustella yhdessä toisten kanssa. Dialogisessa keskustelussa omien reaktioiden pidättelyllä on kuitenkin monta olennaista tehtävää. Siten onkin tärkeää kuvata tarkemmin tätä psykofyysistä ponnistelua, jonka jokainen kykenee varmaan myös tunnistamaan lukuisista erilaista elämäntilanteista.

Vastavuoroiset suhteet syntyvät, kun annetaan toisten henkilöiden sanojen ja tekojen vaikuttaa itseen ja myös ilmaistaan tämä toisille.

Pidättely auttaa suhteiden vaalimisessa. Ihmisten suhteet toisiinsa tarvitsevat hienotunteisuutta ja liikkumatilaa kehittyäkseen vastavuoroisiksi eli toinen toisiaan rakentaviksi. Vastavuoroiset suhteet syntyvät, kun annetaan toisten henkilöiden sanojen ja tekojen vaikuttaa itseen ja myös ilmaistaan tämä toisille. On kuitenkin eri asia kertoa saman tien toisille, miten heidän puheensa kuuleminen vaikuttaa itseen, kuin ryöpsäyttää tuo vaikutus, kiihtymys, tunne tai mielipide reaktiivisesti suoraan ulos. Harkitsematon reaktiivisuus toisen ihmisen ilmaisemaan ajatukseen vie vastavuoroisten suhteiden muodostumiselta liikkumatilan. Seurauksena on usein silloin kiihtynyt kiistely, vaikeneminen tai kohtelias puheenaiheen vaihtaminen.

Pidättely auttaa myös pysymään asiassa. Dialogissa suhde yhdessä käsiteltävään asiaan on yhtä olennainen kuin keskustelijoiden suhteet toisiinsa. Eri yksilöiden erilaisten näkökulmien ja niihin liittyvien kokemusten avulla kehkeytetään vähitellen yhteistä kokonaiskuvaa, joka puolestaan nostaa esiin jokaisessa osallistujassa lisää kokemuksia. Dialogi koululuokan pelisäännöistä, työpaikan tulevaisuuden haasteista tai vaikkapa maailmanrauhasta rakentuu aina yksittäisten ihmisten erilaisten kokemusten muodostamasta palapelistä.

Dialogin syventyessä sekä yksilöiden kokemukset että yhdessä muodostettu kokonaiskuva rikastuvat. Erityisesti sellaisissa keskusteluaiheissa, joihin liittyy paljon voimakkaita tunteita, voi käydä niin, että keskustelijat alkavat kiinnittää enemmän huomiota omiin ja toistensa tunnereaktioihin kuin itse aiheeseen. Asia hämärtyy, hahmottumassa ollut kokonaiskuva pirstoutuu, oleellisen taju katoaa.

Omien reaktioiden työstäminen mahdollisimman rakentavaan sisältöön ja muotoon ei tarkoita samanmielisyyttä tai yhdenmukaisuutta toisten kanssa.

Pidättelyn mahdollistama rakentavuus on sitä, että pohdin (reflektoin) omaa kokemustani ja annan sen kehkeytyä. Tutkin, mihin asioihin itse asiassa reagoin ja miksi. Mitä reaktioni kertovat minusta, suhteestani käsiteltävään asiaan ja toisiin ihmisiin? Kysyn itseltäni: ”Miksi hermostun, kun työtoverini ottaa jälleen puheeksi työpaikan arvot? Mikä arvopuheessa ärsyttää? Miksi reagoin tähän erityisesti silloin, kun Liisa puhuu asiasta?”

Vasta tällaisen pohdinnan ohjaamana valikoin sen, mitä, miten ja milloin ilmaisen omasta kokemuksestani. Pyrin rakentamaan puheellani keskinäisen ymmärryksen lisääntymistä dialogissa. Silloin saatan sanoa vaikkapa näin: ”Huomaan, että turhaudun puheeseen arvoista, jos se ei johda mihinkään konkreettiseen muutokseen työssämme. Toivoisinkin, että voisimme puhua näistä asioista hyvin käytännönläheisesti.” Joskus rakentavuutta on, että jätän jotain sanomatta. Kenties silloin en sano työtoverilleni: ”Sinä puhut oikeudenmukaisuudesta, mutta minua et kyllä ole kohdellut reilusti.”

Kehittyminen pidättelyssä on yksilöllistä

Pidättelyn haasteet ovat meillä itse kullakin erilaisia. Yhden tarvitsee erityisesti pidättää kiihtymistään, toisen omaa oikeassa olemisen tarvettaan, kolmannen tietämisensä todistamista, neljännen pelkoaan jäädä vaille huomioita ja niin edelleen. Pyrkimystä pidättäytyä suoraviivaisista tulkinnoista ja nopeista johtopäätöksistä tarvitaan jokaiselta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita passiiviseksi heittäytymistä.

Itse asiassa pidättely on hyvin aktiivinen tila, jossa ihminen odottaa tietoisesti uusien asioiden syntymistä – niin omassa mielessään kuin yhteisessä keskustelussa.

Pidättelyssä kehittyminen edellyttää, että oppii tunnistamaan omia reaktiotaipumuksiaan ja erityisesti niitä reaktioita, joiden pidättely on tarpeen. Mikä juuri minua yleensä ärsyttää? Mistä innostun välillä liikaa? Minkä asioiden kohdalla huomioni helposti herpaantuu?

Pidättely kehittää itsesäätelytaitoja, kykyä kannatella ja työstää omia mielensä sisältöjä ja kehonsa toimintayllykkeitä. Tällainen itsesäätely voi olla esimerkiksi seuraavanlaista. Havaitsen dialogin aikana, että toisen keskustelijan puheenvuoro herättää minussa ärtymystä, joka synnyttää nopeasti tulkinnan hänen ylimielisyydestään, josta puolestaan seuraa välittömästi monenlaisia ajatuksia tuollaisen ylimielisyyden haitallisuudesta dialogin onnistumiselle. Tunnen sykkeeni nousevan ja selkäni irtoavan hieman tuolin selkänojasta.

Miten pidätellä ja säädellä tätä omaa kiihtynyttä mielentilaani? Hengitän rauhallisesti ulos, lasken selkäni takaisin tuolin nojaa vasten, yritän tunnistaa mitä kehossani ja mielessäni tapahtuu ja päätän kuunnella tarkemmin yhtä aikaa itseäni ja keskustelun eri osapuolia. Tällä tavoin kyky sietää omia epämukaviakin reaktioita voi lisääntyä. On tärkeää muistaa, että me voimme lähestulkoon aina valita, miten toimimme omien tunteidemme, ajatustemme ja niistä syntyvien yllykkeiden kanssa. Utelias asenne omia reaktioita kohtaan auttaa. Usein on hyvin tyydyttävää huomata, miten oma kokemus rikastuu pidättelyn seurauksena. Olisiko sittenkin niin, että hänen ylimielisyytensä takana piilee epävarmuus ja kömpelö yritys hakea hyväksyntää?

Pidättelyn palkintona on yhteinen luovuus

Välitön reaktiivisuus toistaa aina jotain aiemmin omaksuttua suhtautumistapaa ja siihen liittyviä ajatuksia, tunteita ja mielikuvia. Niinpä sellainen yhteisö, jossa ei vaalita pidättelyn hyvettä, ei saa käyttöönsä yhteisön kaikkien jäsenten koko luovuutta. Ilman pidättelyä olemme, niin yksilöinä kuin yhteisöinä, tuomittuja toistamaan mennyttä ja kyvyttömiä uudistumaan yhdessä.

Dialogilla tavoitellaan aina syvempää ymmärrystä siitä, millaisiksi ihmisiksi ja millaiseksi yhteisöksi haluamme tulla, vaikka näistä aiheista ei suoraan keskustelussa puhuttaisikaan. Totunnaiset reaktiot, nopeat johtopäätökset ja jo ajateltujen ajatusten toistaminen estävät tällaisen ymmärryksen muodostumista.

Todellinen kasvu yksilöiden ja yhteisöjen kypsyydessä seuraa siitä, että reaktiivinen asennoitumisemme käsiteltäviin asioihin ja toisiin ihmisiin muuttuu pohtivaksi ja rakentavalla tavalla kriittiseksi.

Luovuus on kykyä katsoa asioita uudella tavalla. Elämä, maailma ja me muutumme jatkuvasti. On tutkailtava rinnakkain tämänhetkisestä todellisuudesta syntyviä kokemuksia ja aiemmin muodostettuja näkemyksiä. Dialogissa tällaisen yhteisen pohtimisen seurauksena alkaa parhaimmillaan kehkeytyä aivan uusia näkökulmia, tuoreita ajatusaihioita, ennakoimattomia toiminnan suuntia. Tällä tavoin kunkin yksilön urautuneiden reagointitapojen taakka voi vähitellen jalostua luovuuden mahdollisuudeksi ja yhdessä toimimisen lähtökohdaksi. Pidättely on viime kädessä ihmiskokemukseen – omaan ja toisten – sisältyvän ehtymättömän luovuuden vaalimista.

Fasilitaattorin ohjeet

• Kasvata itsetuntemustasi reaktioiden pidättelyssä. Millaisia reaktioita sinun on vaikea pidätellä? Mitkä aiheet johtavat sinut reagoimaan herkästi?
• Ennakoi ennen dialogin alkamista sitä, millaisia reaktioita aihe ja osallistujat saattavat nostaa pintaan. Millaisia voimakkaita tunteita dialogin aihe voi herättää? Millä tavoin osallistujat saattavat provosoida toisiaan?
• Tarvittaessa kehota osallistujia tietoisesti ponnistelemaan pidättelyn kanssa. ”Uskon että tästä aiheesta keskusteleminen voi herättää aika voimallisiakin reaktioita meissä. Pyritään kuitenkin pidättelemään suoraa reagointia ja pohditaan hetki ennen kuin tuodaan omat reaktiot esiin.”
• Jos huomaat omien reaktioittesi voimistuvan, ponnistele tietoisesti pidättelyn kanssa. Rentouta tietoisesti kehoasi. Kierrätä katsettasi koko ryhmässä ja kiinnitä huomiota osallistujien erilaisiin ilmeisiin. Päätä kuunnella keskustelua pidemmälle ennen kuin itse sanot jotakin. Pohdi samalla mielessäsi, minkälaisiin asioihin omat reaktiosi liittyvät.
• Jos huomaat osallistujien reaktioiden nopeutuvan ja voimistuvan, hidasta keskustelun rytmiä. ”Ehdotan, että hidastetaan hieman keskustelun tahtia, jotta jokaiselle jää riittävästi aikaa pohtia asioita. Pidetään lyhyt paussi jokaisen puheen vuoron välissä.”
• Tarvittaessa, ota aikalisä. ”Keskustelu käy nyt hyvin kiivaana. Sen vuoksi ehdotan, että pidetään pieni hengähdystauko ja jatketaan dialogia sen jälkeen.”

Ensi kuulemalta voi olla yllättävää, että Suomesta leviää maailmalle dialogisia käytäntöjä. Suomalaiset kun eivät yleensä pidä itseään kovinkaan keskustelutaitoisena kansana. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään keksitty mainoskikka eikä myöskään aivan viime vuosiin rajoittuva ilmiö. Suomessa kehitettyjä dialogisia käytäntöjä ja osaamista dialogisuudessa on arvostettu jo pidemmän aikaa. Viime vuosina kiinnostus on kasvanut merkittäviin mittasuhteisiin.

Lue koko artikkeli Erätauko-säätiön sivuilta.

Kaikki kokemuksemme ovat kehollisia. Kokemus ei ole hetkellinen ulkoinen tapahtuma, vaan jatkuvaa elossa olon muuttuvaa moniulotteisuutta. Ihmisnisäkkään kokemus sisältää kaikki inhimillisen kokemisen osa-alueet, ajatukset, tunteet, mielikuvat, uskomukset, muistot, fantasiat, aistihavainnot, kehotuntemukset. Ajallisesti se yltää menneestä tulevaan. Olemme myös kokonaisuuksia, kehoa ja mieltä ei voi erottaa toisistaan, vaikka kulttuurissamme ja siksi myös puheessamme kahtiajaolla onkin pitkät juuret. Kaikki minussa ja minulle tapahtuva on kehomielikokonaisuudessa tapahtuvaa. Väsyneenä, stressaantuneena tai huikean taide-elämyksen äärellä kokemassa on kehomieleni, ei vain jompikumpi.

Aistielimet havainnoivat ärsykkeitä kehon ulkopuolelta ja sisäpuolelta. Kehon tuntemukset tuottavat ajatuksia, tunteita, mielikuvia, uskomuksia, muistoja ja fantasioita, ja päinvastoin. Herään iltayöstä, eikä teini-ikäinen lapseni ole tullut vielä kotiin, vaikka kotiintuloaika on jo ohitettu. Huolestun, sydämeni alkaa takoa ja vatsassa kiertää. Kylmä hiki nousee pintaan. Ajatukseni ryntäilevät kaikkeen, mitä on saattanut sattua. Kun avain rapisee ovessa ja hiljaiset askelet kuuluvat eteisessä, kehooni tulvahtaa lämpö ja helpotus – ehkä myös vähän kiukku. Tai kun tunnen olkapäässäni pistävän kivun jo kolmatta päivää, jostakin muistiverkoistani kaivautuu muisto luusyöpään kuolleesta sukulaisesta.

Oman kehomme toiminnan avulla tunnistamme muiden tässä ja nyt tapahtuvaa kokemusta, kykenemme tavoittamaan toisten tunteita ja tarkoitusperiä.

Dialogissa kaikkien kehomielet reagoivat sekä fyysiseen ympäristöön että toisten kehomieliin, kun he puhuvat teemasta, liittyvät toisiinsa, kertovat omia näkemyksiään ja niiden pohjana olevia kokemuksiaan. Ulkoisesti meistä ovat aistittavissa muun muassa ilmeet, eleet, liikahtelut tuolissa, asentojen vaihtelut, punastuminen ja käsillä puhuminen. Enemmän näkymättömissä ovat sydämen sykkeen vaihtelut, hengityksen tiheys tai syvyys, suun kuivuus, lihasjännitys, oman painon tunne, vatsan vääntö, lämpötilan vaihtelut. Me aistimme näitä tapahtumia jatkuvasti toisistamme, olimme siitä tietoisia tai emme. Oman kehomme toiminnan avulla tunnistamme muiden tässä ja nyt tapahtuvaa kokemusta, kykenemme tavoittamaan toisten tunteita ja tarkoitusperiä. Dialogi ei ole aineettomien ajatusten tai näkemysten vaihtoa, se on hyvinkin ”lihallista”.

Nisäkäshermostot dialogissa

Meillä on nisäkkään hermostojärjestelmä omine ominaispiirteineen. Eräs sellainen on aivojen neuroseptio-toiminto, joka tarkkailee jatkuvasti kokemusta ympäristön turvallisuudesta tai mahdollisesta uhasta. Toimintamme muuttuu sen mukaan, tuntuuko ympäristö riittävän turvalliselta vai aktivoiko autonominen hermosto puolustusjärjestelmän tilanteesta selviytymiseksi. Uhkaavaksi koetussa tilanteessa ensimmäinen nisäkkäiden puolustusjärjestelmän keino on pyrkiä saamaan yhteys toiseen ihmiseen. Jos se ei tunnu onnistuvan, seuraavina keinoina ovat hyökkääminen, vetäytyminen tai jähmettyminen. Dialogissa jännitteisessä tilanteessa saatetaan etsiä toisten katseita, varmistaa, että tulee nähdyksi, on olemassa toisille edelleen. Ymmärtävä nyökkäys joltakulta helpottaa ja rauhoittaa. Hyökkääminen puolestaan saattaa näkyä joskus pyrkimyksenä vakuuttaa toisia paljolla puheella tai ilmaisun intensiivisyydellä. Joskus myös vihaisuutena. Vetäytyminen on piiloutumispyrkimys. Halu olla näkymättömissä, mikä ilmenee usein hiljaisuutena tai katseen siirtymisenä enemmän lattiaa päin, pois toisista. Jähmettyminen tapahtuu, kun tilanne koetaan jo pelottavana. Silloin voi olla vaikea ajatella selkeästi tai ilmaista itseään, keho on jännittynyt kauttaaltaan.

Läpi dialogin, kuohuvissakin kohdissa, pyritään kannattelemaan ja tutkimaan erilaisia tuntemuksia ja oloja, koska ymmärryksen lisääntyminen on sekä yksittäiselle osallistujalle että yhteisesti hyvin merkityksellinen kokemus.

Dialogissa tarvitaan yhtäältä riittävää itsesäätelyä. Dialogissa ei voi esimerkiksi alkaa riehua tai purkaa ahdistustaan muihin. Toisaalta yksi dialogin keskeinen periaate on vapaus ilmaista omaa kokemusta. Jotta nämä molemmat onnistuvat, dialogissa tehdään tietoista yhdessä säätelemistä. Läpi dialogin, kuohuvissakin kohdissa, pyritään kannattelemaan ja tutkimaan erilaisia tuntemuksia ja oloja, koska ymmärryksen lisääntyminen on sekä yksittäiselle osallistujalle että yhteisesti hyvin merkityksellinen kokemus. Turhautumisen aiheuttama kireys äänessä tai hämmennyksen tuottama sekavahko itsen ilmaiseminen voivatkin olla merkittäviä kohtia. Tunteet värittävät osallistumista, mikä mahdollistaa myös dialogin syvenemisen. Parhaimmillaan dialogin ilmapiiri on keskittynyt ja hyvällä tavalla jännittävä, mutta samalla riittävän turvallinen. Yhdessä ajattelemalla luominen on virkeä tila.

Laumarauha perustuu keskinäis-ymmärrykselle

Dialogin yksi toimintatavoista on omasta kokemuksesta suoraan puhuminen ja siten toisten kokemusten suora puhutteleminen. Suoran puheen haastavuus ja hienous on, että on uskallettava antaa tuntua. Kun kerron työtilanteesta, joka herätti minussa ammatillisen onnistumisen tunteen, kehossani herää muistamisen ja kertomisen virittämänä samoja tuntemuksia, jotka tapahtuivat myös itse tilanteessa. Jotakin menneestä kokemuksestani, mutta myös omasta suhteestani siihen, tulee eläväksi tässä-ja-nyt-hetkessä. Tämä tapahtuma tekee mahdolliseksi toisten ja omien kokemusten merkitysten tavoittamisen ja tutkimisen.

Suoran puheen haastavuus ja hienous on, että on uskallettava antaa tuntua.

Dialogin tarkoitus on lisätä ymmärrystä itsestä, toisista ja käsiteltävästä aiheesta merkityksiä tutkivan kokemuspuheen avulla. Minä, muut ja asiat tulevat silloin näkyviin meille kaikille kokonaisempina, monipuolisempina. Kokonaisuuden riittävä ymmärtäminen on välttämätöntä, jotta osaamme suunnistaa monimutkaisessa maailmassa, muovata toimintaamme ja tekojamme sekä tavoitella omaa, toisten ja muun luonnon hyvää yhtä aikaa. Ymmärrys ei ole dataa. Se on kokemuksellista ja siten kehollista.

On huimaa, että dialogin jälkeen, kun muut ovat puhuneet suoraan omasta kokemuksestaan, minä tiedän ja kannan kehossani muiden kokemuksia ja niiden merkityksiä. Vaikka en olisikaan samaa mieltä kaikkien kanssa, tiedän, mitä näkemyksiä muilla on, mihin kokemuksiin ne perustuvat ja mitä merkityksiä ne sisältävät. Ne jäävät myös kehomuistiini, josta voin ne palauttaa tai ne vain nousevat mieleen joissakin tilanteissa. Juuri siksi dialogi voi auttaa ainakin jonkin verran sekä yksilöitä että yhteisöjä kannattelemaan jännitteitä, joita ihmislaumoissa syntyy. Keskinäisymmärrys elää myös kehoissa. Sitä synnytetään ja eletään kehollisessa vuorovaikutuksessa.

Vinkkejä fasilitoijalle

• Huomioi omassa kehossasi tapahtuvia tuntemuksia.
• Kiinnitä huomiota osallistujien kehollisiin ilmaisuihin ja sano huomioitasi ääneen tai kysy niiden merkitystä.
• Voit sanoittaa omia tuntemuksiasi ryhmälle ja samalla mallintaa, että omaa oloa voi rauhassa tutkia, eikä tarvitse heti tietää mistä se kertoo.
• Tutki turvallisuuden astetta osallistujien kehoilmaisun pohjalta. Jos huomaat, että jotkut vaikuttavat jännittyneiltä, tee ohjaustekoja, jotka lisäävät turvallisuutta ja yhteyttä, esimerkiksi parikeskustelu.
• Käytä liikkumista rentouttavana tai elävöittävänä esimerkiksi parikeskustelu seisten tai tilassa kävellen.
• Tue, johda ja tarvittaessa opeta yhdessä säätelemistä.

Lisävinkkejä fasilitoijalle etäyhteyksissä

• Säätele itsesi ja kameran välistä välimatkaa ja kehota muitakin siihen.
• Näytä tarvittaessa kamerassa muille enemmän kuin vain pääsi. Jos mahdollista asetu niin, että myös vartalosi alaosasta näkyy ainakin hieman.
• Pysy samalla tavoin elävänä kuin olet kasvokkaisissakin tapaamisissa, liikahtele niin kuin liikahtelisit niissäkin, ja kehota muita samaan.
• Puhu käsillä, jos puhut käsilläsi muutenkin.
• Pyydä osallistujia kiinnittämään huomiota omiin eleisiinsä ja sanoittamaan niitä muille, jos ne eivät näy ruudussa. Sanoittaminen tekee myös tekijän itsensä tietoisemmaksi kehossaan tapahtuvasta. Ruutu sieppaa helposti huomion jähmettyneemmäksi.

 

Dialogi on erinomainen keino ennakoida ja luoda tulevaisuutta yhdessä toisten kanssa. Se mahdollistaa tulevaisuuden hahmottamisen laajemmin ja monipuolisemmin kuin mihin ihminen yksin kykenee. Dialogissa voidaan joskus hämmästyttävällä tavalla herkistyä ajassa liikkuville virtauksille ja tavoittaa jotain niiden tulevista kehityssuunnista. Dialogin avulla voidaan myös tietoisesti luoda tulevaisuusnäkyjä, jotka auttavat luotsaamaan ihmisyhteisöjä yhteisesti valitussa suunnassa.

Kun ajat ovat vaikeat ja tulevaisuus hämärän peitossa, dialogin tulevaisuutta muovaavilla voimilla on poikkeuksellisen suuri merkitys. Yhteiseen oppimiseen tähtäävä dialogi pitää meidät herkkinä yllättävillekin muutoksille ja auttaa näkemään uudenlaisia mahdollisuuksia sielläkin, missä näköalat vaikuttavat toivottomilta.

Tulevaisuus on aina läsnä

Kokemuksemme maailmasta sisältää joka hetki monenlaisia näkymiä tulevaisuuteen. Mennyt, nykyinen ja tuleva kietoutuvat jatkuvasti yhteen jokaisessa eletyssä hetkessä. Useinkaan emme ole kovin tietoisia tulevaisuushorisontistamme, mutta tuo horisontti kuitenkin muovaa alati sitä, mitä koemme ja miten toimimme. Ennakointimme tulevasta ohjaavat ratkaisevalla tavalla niin yksiöiden kuin yhteisöjen elämää. Usein tulevaisuusnäkymät koskevat vain välittömästi seuraavia ajanhetkiä, toisinaan ne ulottuvat kaukana häämöttäviin tilanteisiin.

Aamulla herätessäni alan valmistautua tulevaan päivään. Juon kahvia, jotta oloni olisi kohta virkeämpi ja katson ikkunasta ulos tietääkseni, mitä pukea päälleni. Kadulla kävellessäni luovin liikenteessä kohti työpaikkaani, jonne haluan ehtiä ajoissa. Väistän eteeni kaartavaa pyöräilijää, jotta hän ei joudu tekemään äkkijarrutusta. Kun tienvarressa oleva mainos palauttaa mieleeni viime kesän lomamatkan, alan jo miettiä, mihin ensi kesänä haluan matkustaa. Samalla toivon, että joskus kaukaisessa tulevaisuudessa suosikkikohteisiini pääsisi lentämisen sijaan junalla.

Tällaiset ja lukuisat muut tulevaisuuden häivähdykset kuuluvat myös ihmisten puheissa heidän käydessään dialogia. Vaikka ihminen puhuisi dialogissa menneistä tapahtumista ja nykyhetken kokemuksistaan, niin hän aina suhteuttaa – tiedostaen tai tiedostamattaan – puhettaan myös tulevaisuuteen liittyviin seikkoihin. Dialogin fasilitaattorin onkin syytä kuunnella tarkasti, millä tavoin keskustelijat viittaavat puheessaan tulevaisuuteen.

Tulevaisuus on läsnä puheissa monin eri tavoin. Tavallisimmin tulevaisuus ilmenee toiveina, huolina, olettamuksina ja arvauksina. Toiveita ja huolia ei aina sanoiteta ääneen, mutta ne voi kuulla äänensävyissä, painotuksissa ja tauoissa sekä nähdä kasvojen ilmeistä ja kehon liikkeistä. Huolestuneisuus usein rypistää kulmia, toiveikkuus saa silmät säihkymään.

Ihmiset myös tuovat dialogissa esiin hyvinkin vankkoja olettamuksia keskustelun aiheena olevaan asiaan liittyvistä syy-seuraussuhteista. Nämä melkein aina sisältävät ennakointeja tulevasta. ”Jos emme pian remontoi taloyhtiön putkistoa, yhä useampaan asuntoon tulee vesivahinko.”, ”Monet meidän työntekijöistämme ovat tyytyväisiä nykyisiin palkkoihin. Aivan varmasti tämä näkyy siinä, että meiltä ei enää lähde niin paljon porukkaa muihin hommiin.”

Joskus dialogissa esitetään arveluja siitä, mihin suuntaan asiat ovat kehittymässä ja mitä tapahtuu seuraavaksi. ”Oppilaat ovat entistä väsyneempiä tänä syksynä. Pelottaa, että joulukuussa meillä on ennätysmäärä poissaloja.”, ”Vaikka asiat näyttävät nyt aika synkiltä, niin jostain syystä uskon, että olemme päässeet pahimman vaiheen yli.”

Tulevaisuuteen näkee mielikuvituksella

Koska tulevat asiat eivät ole vielä tapahtuneet, niin ainoa keinomme käsitellä niitä on käyttää mielikuvitustamme. Dialogissa voidaan aktiivisesti hyödyntää mielikuvista tulevaisuuden tarkempaan ja monipuolisempaan hahmottamiseen.

Dialogin fasilitaattori voi tarttua kuulemiinsa huoliin, toiveisiin, olettamuksiin ja arvailuihin. Hän voi pyytää osallistujia kertomaan, tarkentamaan, laajentamaan ja muuntelemaan mielikuviaan tulevaisuudesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ihminen pysähtyy tutkimaan, mitä kaikkea hänen mielessään liikkuu tulevaisuuteen liittyen. Tulevaisuuden kuvittelu nojaa aina – tavalla tai toisella – havaintoihin nykyhetkestä ja muistoihin menneistä tapahtumista. ”Kyllä, uskon asioiden kehittyvän parempaan suuntaan. Nyt kun pysähdyn miettimään sitä, huomaan sen johtuvan siitä, että olemme jälleen nauraneet kahvitauolla. Jos tällainen ilo tarttuu myös työntekoon, uskon että saamme silloin myös parempia tuloksia.”

Usein omien tulevaisuusnäkymien ja ennakointien huolellisempi kuvittelu paljastaa monia piiloon jääneitä seikkoja. Joskus saatamme yllättyä, että olemme tehneet tulevaisuudesta hyvin pitkällekin meneviä johtopäätöksiä melko hatarien olettamusten varassa. Toisinaan taas jokseenkin hapuilevakin aavistus tulevasta saattaa osoittautua hyvinkin perustelluksi ennakoinniksi asioiden kehityssuunnasta. Tulevaisuuskuvitelmien työstäminen dialogissa onkin erinomainen keino koetella omien ennakointien osuvuutta.

Erilaiset kokemukset rikastavat tulevaisuusnäkyjä

Merkittävä dialogin tarjoama voimavara on tulevaisuusnäkyjen rikastaminen toisten ihmisten kokemusten avulla. Kun kuulen toisten keskustelijoiden kertovan siitä, miten he näkevät tulvaisuuden, niin saan monenlaisia rakennusaineksia omiin tulevaisuutta koskeviin ennakointeihini.

Monesti dialogissa käy niin, että jonkun toisen osallistujan puheet saavat minut kyseenalaistamaan omia huolia ja toiveitani. Kun kuulen toisten keskustelijoiden luottavaisia näkymiä tulevaan, saattavat omat huoleni huojentua, tai päinvastoin, saatan havaita olleeni aivan liian huoleton tulvaisuudessa häämöttämien uhkien edessä.

Yhtä lailla toisten osallistujien kuunteleminen voi johtaa minut tekemään aivan uudenlaisia olettamuksia asioiden syy-seuraussuhteista. ”En ollut koskaan aikaisemmin miettinyt sitä, mitä tämä näistä meidän tekemistämme päätöksistä seuraa tässä taloyhtiössä asuville eläkeläisille.”, ”Teitä kuunnellessani tajuan, että en ole koskaan edes ajatellut, että kahvitauoilla on näin suuri merkitys meidän työyhteisöllemme.”

Tulevaisuudella kannattaa leikkiä

Erityisesti silloin kun tulevaisuuteen liittyy paljon tuntematonta ja epäselvyyttä, voidaan dialogissa syventyä erilaisten mahdollisuuksien tutkimiseen. Tällöin kannattaa ottaa vakavissaan ihmisen poikkeuksellinen taito eläytyä yhdessä kuvitteellisiin asiantiloihin eli kyky leikkiä. Dialogissa tapahtuva leikki voi olla hyvinkin totista. Olennaista on se, että ihmisen rohkenevat kuvittelemaan yhdessä – toistensa ideoita jatkokehitellen – jotakin yhdessä valittua näkymää tulevaisuudesta.

Yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa sitä, että valitaan syvemmän keskustelun aiheeksi joku tietty olettamus tulevaisuudesta ja tutkitaan sitä yhdessä. ”Oletetaan, että päätämme ottaa ison lainan ja uudistamme taloyhtiön piha-alueet viihtyisimmiksi. Millaista elämä täällä olisi?”, ”Pahin pelkomme firman taloustilanteesta toteutuu. Miten silloin toimimme?”

Kun ryhdytään tutkimaan tulevaisuutta leikin keinoin, fasilitaattorin on hyvä pitää mielessä erityisesti kaksi seikkaa. Yhtäältä on tärkeää, että jokainen dialogiin osallistuja saa osallistua kuvitteellisen tulevaisuuden kehittelyyn omalla tavallaan ja jokaisen ehdotukset tilanteen kehittelyssä ovat lähtökohtaisesti yhtä arvokkaita. ”Miten sinä näet tämän tilanteen? Mihin suuntaan jatkaisit siitä, mitä muut ovat tuoneet esiin?” Toisaalta on syytä varjella yhdessä rakentuvan tulevaisuuskuvitelman johdonmukaisuutta. ”Minusta vaikuttaa siltä, että tuo sinun ehdotuksesi lähtee liikkeelle hyvin erilaisesta lähtökohdasta kuin tämä nykyinen. Sopiiko, että tutkitaan sitä tarvittaessa erikseen ja pysytellään vielä hetki tässä nykyisessä lähtökohdassa?”

Erinomainen dialoginen menetelmä tulevaisuuden leikkisälle tutkimiselle on Tom Arnkilin työryhmän kehittämä ”Tulevaisuuden muistelu”. Kyseessä on menetelmä, jossa dialogia käyvä ryhmä asettaa itsensä johonkin tulevaan hetkeen (vaikkapa vuoden päähän nykyhetkestä) ja ”muistelee” yhdessä, miten tähän hetkeen on päädytty. Mitkä asiat mahdollistivat hyvän kehityksen ja kuka teki mitäkin? Tulevaisuuden muistelu on alun perin kehitetty vaikeissa elämäntilanteissa olevien perheiden tarpeisiin, mutta sitä voi luovasti soveltaa monissa eri yhteisöissä ja tilanteissa. Tulevaisuuden muistelua voi käyttää yhtä lailla vaikkapa työyhteisön kehittämisessä, organisaation strategiatyössä, urheilujoukkueen valmennuksessa kuin maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisujen hahmottelemisessa.

Yhdessä luotu visio muuttaa maailmaa

Mielikuvituksen ja leikin voimalla voidaan myös synnyttää yhdessä tulevaisuutta koskevia visioita, eli kyseisen yhteisön toimintaa ohjaavia tulevaisuusnäkyjä. Dialogi auttaa tekemään visioista eläviä, riittävän kunnianhimoisia mutta samalla realistisia sekä aidosti yhteisiä.

Kun tulevaisuutta hahmotetaan dialogissa kaikkien osallistujien ainutlaatuisten kokemusten voimin, niin yhteisestä visiosta voidaan saada ainutlaatuisen elävä. Innostava visio elää ihmisten mielikuvissa monin eri tavoin. Konkreettisten suunnitelmien ohella elähdyttävään visioon liittyy voimallisia kuvia, tunteita liikuttavia tunnelmia ja älyllisesti kirkkaita ideoita.

Dialoginen keskustelu auttaa myös tekemään visiosta riittävän kunnianhimoisen siten, että se kuitenkin pysyy riittävän realistisena. Dialogin osallistujat voivat visiota luodessaan pohtia hyvinkin tarkkaan sitä, millaisin keinoin (millaisten syy-seuraussuhteiden avulla) haluttu tulevaisuus todellisuudessa saadaan aikaiseksi. Matka tulevaan ei kuitenkaan aina tarvitse yksityiskohtaista tiekarttaa. Tärkeintä on, että tulevaisuusnäky innostaa ja auttaa yksilöitä suuntaamaan omat voimansa yhteiseen päämäärään.

Dialogin avulla voidaan myös luoda aidosti yhdessä rakennettuja visioita. Kun ihmiset kokevat, että he ovat olleet mukana muovaamassa yhteisön tulevaisuusvisiota, niin he ovat yleensä silloin myös sitoutuneita viemään sitä eteenpäin. Jokaisen ei tarvitse nähdä visiota täsmälleen samalla tavalla. Riittää että kukin ymmärtää, miten juuri hän voi viedä visiota eteenpäin arkisessa toiminnassa. Silloin pienetkin teot auttavat edistämään yhteistä hyvää ja yksilö voi tuntea kuuluvansa osaksi yhteisöä, jossa juuri hänen ainutlaatuisella panoksellaan on korvaamaton merkitys.

Yksilöitä syvästi liikuttavat visiot tulevaisuudesta voivat muuttaa maailmaa – itse asiassa ne ovat ainoita käytössämme olevia voimia haluamamme tulvaisuuden luomiseksi.

Fasilitaattorin ohjeet

• Kuuntele dialogin osallistujien puheessa ilmeneviä tulevaisuusnäkymiä: huolia, toiveita, olettamuksia ja arvauksia.
• Kiinnitä huomioita myös siihen, miten suhde tulevaisuuteen ilmenee asennoissa, eleissä, ilmeissä ja äänessä. Kysy tarvittaessa näiden eleiden merkitystä.
  ”Huomaan, että olet aika tuskastuneen oloinen tämän asian X suhteen. Millaisia huolia tulevasta sinulla siihen liittyy?”
• Tartu puheessa esiin tulleisiin toiveisiin, huoliin, olettamuksiin ja arvauksiin.
  ”Monet teistä ovat tuoneet esiin, että asian X muuttuminen ei tule tuottamaan haluttuja tuloksia. Mitä tästä muutoksesta sitten teidän käsityksenne mukaan tulee seuraamaan?”
• Pyydä aktiivisesti kuvittelemaan tulevaa.
  ”Olet hyvin innostunut X:stä. Kerro lisää siitä, miten näet asioiden kehittyvän jatkossa.”
• Auta osallistujia tarkentamaan ja korjaamaan omia näkemyksiään tulevaisuudesta toisten esiin tuomien kokemusten avulla.
  ”Kun olette kuunnelleet toisianne, niin onko käsityksenne tulevaisuudesta jotenkin muuttunut: tarkentunut, monipuolistunut tai jopa kokonaan muuttunut toisenlaiseksi?”
• Valitkaa joku mahdollinen tulevaisuusnäky ja kehitelkää sitä leikillisen keskustelun avulla.
  ”Pysähdytään hetkeksi tähän asiaan X. Kuvitellaan yhdessä, että se tulee toteutumaan. Mitä ajattelette, että siitä seuraisi teille itsellenne, muille ihmisille ja laajemmin tälle meidän maailmallemme?”

Lukuvinkkejä

Kai Alhanen. Dialogi demokratiassa. Gaudeamus: 2016.
Luvut 6. Kuvittelu ja 8. Leikki

Jaakko Seikkula & Tom Arnkil. Dialoginen verkostotyö. THL: 2009.
Luku 5. Ennakointidialogeja huolten vähentämiseksi

Dialogin ydintä on tutkia osallistujien aiheeseen liittyviä aiempia kokemuksia: ajatuksia, tunteita, havaintoja, muistoja ja mielikuvia. Aivan yhtä tärkeää on tarttua siihen, mitä osallistujissa herää juuri sillä hetkellä, kun dialogia käydään.

Puhe tässä ja nyt viriävistä kokemuksista vie usein dialogia yllättäviinkin suuntiin.

Käydessäni kerran työnohjausryhmäni kanssa dialogia kiusaamisilmiöstä, heräsi eräällä ryhmäläisellä muisto omasta kipeästä lapsuudenkokemuksesta. Kiusatuksi tulemisen vielä vuosikymmenienkin jälkeen herättämien tuntemusten jakaminen toi dialogiimme merkityksellisyyttä. Ammatillinen pohtiminen syveni saman tien. Kiusaamisen pitkäkestoiset jäljet tulivat näkyviksi. Oli myös helpompi lähestyä kysymystä siitä, mitä ryhmäläisten ammattiroolissaan tulisi tehdä ja mitä kiusattu lapsi heiltä voi tarvita.

Reaktiot toisten osallistujien puheeseen osoittavat, miten eri tavalla koemme asiat sekä millaisia merkityksiä ja tunnelatauksia niihin liittyy. Näiden ääneen sanominen lisää dialogin jännittävyyttä. Toisen sanoma kepeä lausahdus voi kyseenalaistaa toisen osallistujan syvästi arvostaman asian. Kun tämän jännitteen sanoittaa ääneen, lisää se ymmärrystä erilaisten elämänkokemusten myötä syntyneistä näkökulmista.

Minulla on monia kokemuksia dialogiin osallistumisesta sekä tuttujen että vieraiden ihmisten kanssa. Joskus dialogin alkaessa minulla on mielessäni paljon aiheeseen liittyviä omia ajatuksia, uskomuksia ja niiden taustalla vaikuttavia kokemuksia. Toisinaan mieleni on dialogiin alkaessa tyhjempi ja nautin rauhassa muiden osallistujien näkökulmien kuuntelusta. Dialogin edetessä voivat viritä omat kokemukset, joiden en aluksi ajatellutkaan liittyvän asiaan.

Dialogin edetessä huomaan usein saavani muiden puheista aivan uusia näkökulmia. Jotkut niistä kutkuttavat ja tuntuvat tuovan jotain kiinnostavaa. Toiset tarttuvat kiinni hämmentävinä tai ovat ristiriidassa omien arvojeni tai perususkomusteni kanssa. Tietyt näkökulmat jopa ärsyttävät. Yhtä kaikki ymmärrän, että teemaamme voi hahmottaa ja kokea hyvin monenlaisilla tavoilla. Joissakin tilanteissa käy niin, että toisen osallistujan puhe herättää minussa yllättävän vahvan reaktion.

Näitä dialogin aikana syntyviä kokemuksia ei olekaan aina helppo sanoa ääneen.

Puheena oleva aihe, siihen liittyvät muistot tai ajatukset voivat myös nostattaa minussa yllättäen vahvojakin tunteita. Saatan liikuttua asiaan liittyvästä merkityksellisyyden tunnusta. Suuttumuksen aalto puolestaan kertoo tämän olevan minulle asia, jonka puolesta haluan taistella. Toisinaan taas huomaan häpeäväni omia puutteellisia tietojani aiheesta. Tunteiden ääneen sanominen tekee minut hauraaksi muun joukon edessä, eikä ole itsestään selvää, että haluan tulla tunteeni kanssa näkyväksi. Mietin myös, aiheutanko muille epämukavuutta ilmaistessani tunteitani.

Joskus koen jääväni keskustelussa liian ulkopuoliseksi. Silloin minussa nostaa päätään ajatus, ettei muita varmaan edes kiinnosta minun kokemukseni. Yhteyteni dialogiin saattaa katketa. Välillä on taas tilanteita, joissa tuntuu hyvältä ja antoisalta seurata käytyä dialogia vähän etäämmältä. On oma valintani, mitä näistä dialogin aikana syntyneistä kokemuksista jaan muille. Jos päätän jakaa näitä ajatuksiani, niiden saaman vastaanoton kautta voin ymmärtää jotain uutta itsestäni. Tällaisten kokemusten jakaminen saattaa olla myös muille merkittävää.

Toimiessani dialogin ohjaajana pyrin kertomaan omia dialogin aikana syntyneitä kokemuksiani. Kyselen niitä myös osallistujilta. Dialogin aikana syntyvän kokemisen jakaminen rikastaa vuorovaikutusta. Kaikkien mukana olijoiden ja myös ohjaajankin tunteet ja epäröinti tai hämmennys kertovat merkittäviä asioita syntyneestä tässä ja nyt- hetkestä. Ohjaajana minun kannattaa sanoittaa, mitä havainnoin ryhmässä tapahtuvan ja kysyä mitä osallistujat havainnoistani ajattelevat.

Dialogi eroaa monesta muusta keskustelumuodosta juuri tässä suhteessa. Väittelyssä, neuvottelussa tai pinnallisessa keskustelussa harvoin jaetaan näitä asioita. Dialogissa tässä ja nyt syntyvien kokemusten sanoittaminen on merkittävä osa uudenlaisen ihmisten välisen ymmärryksen syntymistä.

Miten auttaa ohjaajana tässä ja nyt kokemusten esiintuloa?

• Rohkaise osallistujia puhumaan sellaisista ajatuksista ja havainnoista, jotka ovat syntyneet juuri tämän dialogin aikana.
• Kohtaa dialogissa syntyvät tunteet. Osoita, että olet huomannut heränneen tunteen ja kerro, että se on usein merkki aiheen merkityksellisyydestä.
• Auta tunteen kokijaa ja myös muita osallistujia pohtimaan rauhassa, mistä tunteet kertovat.
• Mikäli joku osallistuja reagoi vahvasti toisen keskustelijan ajatuksiin tai tapaan puhua, sanoita se, että huomaat aiheen tuottavan jännitteitä. Rohkaise puhumaan omista kokemuksista kaikessa rauhassa.
• Huomioi osallistujat, jotka ovat olleet pitkään hiljaa ja kysy heiltä mitä he ajattelevat. On heidän omalla vastuullaan päättää, sanovatko jotain vai eivät.
• Kerro, mitä omassa sisäisessä dialogissasi tapahtuu.