Osallisuus syntyy kohtaamisesta

Osallisuudesta puhutaan paljon, mutta harvoin pysähdytään miettimään, mistä se oikeastaan koostuu. Usein ajatellaan, että se on asioihin vaikuttamista. Osallisuutta päätöksiin, jotka itseä koskettavat. Aidossa osallisuudessa on kuitenkin kyse jostain vielä laajemmasta kuin pelkästään itseä koskeviin asioihin vaikuttamisesta. Syntyy kokemus, että minulla on paikka maailmassa. Yleensä tuon paikan löytyminen tarkoittaa vahvempaa sidosta omaan lähiympäristöön tai yhteisöön, mutta parhaimmillaan se voi laajeta koskemaan koko yhteiskuntaa.

Miten aito osallisuuden kokemus syntyy? Miksi siinä usein epäonnistutaan? Mikä rooli dialogilla ja siinä syntyvällä kohtaamisella on osallisuudessa?

Monia malleja, erilaisia käytäntöjä

Vuosi vuodelta osallisuus on ollut puheen lisäksi myös yhä enemmän käytännön toimintaa. Erityisesti valtion virastoilla, kunnilla ja järjestöillä on tätä nykyä monenlaisia osallisuusmalleja ja -käytäntöjä. Osallisuusmallit ja -käytännöt voi jakaa karkeasti kolmeen:
1) Kuulemiset, joissa järjestäjällä on tarkoitus kuulla osallisia jostain tietystä aiheesta. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset kyselyt sekä kansalais-, asukas- tai asiakastilaisuudet.
2) Yhteistoiminnalliset käytännöt, joissa suunnitellaan tai toteutetaan jotain yhdessä. Näitä käytetään usein asioiden valmistelussa, palveluiden suunnittelussa tai kaupunkisuunnittelussa.
3) Suoraan päätöksentekoon vaikuttavat käytännöt. Tällainen on esimerkiksi kunnissa yleistyvä osallistuva budjetointi.

Osa edellä kuvatuista käytännöistä tulee laista tai asetuksista. Osa on taas luotu halusta saada ihmiset mukaan toimintaan tai kokemaan hallinnon, kunnan tai järjestön toiminta merkityksellisenä. Nykyisin käytössä olevat osallisuusmallit sisältävät eri vaiheita: tavoitteiden ja kohderyhmien määrittely, osallistujien kutsuminen, kohderyhmien kanssa toimiminen, tulosten yhteen vetäminen, palautteen kerääminen, kiittäminen, jatkotoimenpiteet ja arviointi.

Osallisuuden vahvistamisen lähtökohdat ja mallit saattavat vaikuttaa paperilla hyviltä, mutta pinnallisesti toteutuva osallisuus ei puhuttele ihmisiä. Pahimmillaan ”osallistuttaminen” synnyttää katkeruutta ja epäluottamusta. Ehkä tunnetuimpia tällaisista on kaavoitukseen liittyvä pakollinen tiedotus ja vuorovaikutus, jonka seurauksena järjestetään kuulemisia. Kuulemiseen on kutsuttava aiheeseen liittyvät tahot ja henkilöt niin että heillä on mahdollisuus seurata suunnitelmaa ja vaikuttaa siihen. Kuulemiset järjestetään usein siinä vaiheessa, kun niillä ei enää ole suunnitelman näkökulmasta merkitystä ja tilaisuudet ovat helposti jännitteisiä. Sekä suunnittelijat että kutsutut ovat turhautuneita ja tilaisuus koetaan pakkopullana, jonka maankäyttö- ja rakennuslaki sanelee.

Ongelmat alkavat jo usein toimenpiteiden suunnittelusta ja kasaantuvat matkan varrella. Tavoitteita ei mietitä osallistujien kannalta mielekkäiksi, kutsumisessa viritetään osallistujia vääriin odotuksiin, varsinaisessa tilaisuudessa ei synny merkityksellistä keskustelua, tulokset jäävät laihoiksi ja osallistujat kokevat, että heidän näkemyksillään ei ole väliä.

Kun osallisuutta ei synny, ongelman alkusyy on usein siinä, että kyseessä oleva tilaisuus tai toimenpide on määritelty pelkästään järjestäjän näkökulmasta. Siinä ei olla kaksisuuntaisessa vuorovaikutuksessa osallistujien kanssa. Ihmisiä yritetään osallistuttaa johonkin, mihin järjestäjällä on tarve. Ei ole ajateltu, mitä osallistuja saa kyseisestä tilaisuudesta tai toimenpiteestä. Tällainen osallistuttaminen on järjestäjän tarpeista nouseva toimenpide, jossa ihmiset ovat viime kädessä toiminnan kohteita, eivät kanssatekijöitä.

Mikä avuksi? Miten voidaan rakentaa aitoa osallisuutta? Uskomme, että dialogisuuden lisääminen vahvistaa osallisuuden syntyä aina tilaisuuden suunnittelusta sen toteutukseen ja tulosten hyödyntämiseen.

Dialogisuus osallisuuden rakentajana

KOKO PROSESSI TUKEMAAN OSALLISUUTTTA. Usein käytetään eniten resursseja ihmisiä yhteen kokoavaan toimenpiteeseen: kuulemistilaisuuteen, yhteissuunnittelupajaan tai muuhun vastaavaan. Osallisuuden näkökulmasta kuitenkin koko prosessi – suunnittelusta ja kutsumisesta aina jatkotoimenpiteisiin – on tärkeää miettiä myös osallistujien kokemuksen näkökulmasta. Dialoginen suhtautuminen koko prosessiin tarkoittaa, että osallistuvat henkilöt otetaan mukaan koko prosessin ajaksi. Esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa tämä tarkoittaa sitä, että osallistujille tehdään näkyväksi, mihin kokonaisuuteen tilaisuus tai toimenpide liittyy. Tavoitteet tehdään ymmärrettäviksi ja osallistujille kerrotaan, miten prosessi etenee ja mihin järjestetty tilaisuus tai toimenpide vaikuttaa.

SUUNNITTELU JA KUTSUMINEN. Usein osallisuustoimenpiteen tavoitteissa ei ole mitään vikaa, mutta tavoitteet on sanoitettu ”hallinnon kielellä”. Tällöin mukaan kutsuttujen osallistujien voi olla vaikea ymmärtää tai motivoitua, koska kutsussa ei ole kosketuspintaa heidän elämäänsä. Kutsutaan esimerkiksi nuoria suunnittelemaan toimintaa ”Nuorille”, ei heille itselleen. Usein myöskään vaikutuksia ei ole kuvattu kutsussa. Kutsuja tehdään usein vain järjestäjän näkökulmasta, vaikka olisi varsin helppoa tehdä kutsut dialogisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kysytään suoraan kohderyhmiltä, mikä heidät saisi mukaan. Kutsumista helpottaa myös, jos kutsu sisältää dialogisia kysymyksiä, jotka herättävät pohtimaan aihetta ja synnyttävät kiinnostusta jo ennen tilaisuutta. Esimerkiksi ”Mitä tekemistä sinä nuorisotilaan kaipaisit?” tai ”Mikä saisi sinut kiinnostumaan nuorisotilan toiminnasta?”

TASA-ARVO JA LUOTTAMUS. Dialoginen keskustelu yhdessä tilaisuuteen osallistujien kanssa synnyttää onnistuessaan tasa-arvoisen ja luottamuksellisen ilmapiirin. Tämä puolestaan mahdollistaa kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen riippumatta dialogiin osallistuvien erilaisista lähtökohdista tai näkökulmaeroista. Tasa-arvoisuutta voi syntyä silloinkin, kun keskustelijoilla on toisiinsa auktoriteettisuhteita: esimerkiksi kaupunginjohtajan, kaupungin työntekijän, asukkaan, koululaisen tai vaikka korvaushoitopotilaan välillä. Kun uskallamme avata dialogissa henkilökohtaista siinä hetkessä syntyvää kokemusta, pystymme näkemään toisemme kokonaisina inhimillisinä yksilöinä ja ymmärrämme reunaehtoja tai rajoitteita, jotka kunkin henkilön toimintaa liittyy. Dialogissa koettu tasa-arvo ja luottamus vaikuttavat pitkään. Ne rakentavat luottamusta vähintään dialogissa olleiden välille, mutta usein myös laajemmin asukkaaseen, toimijaan tai yhteiskuntaan.

YMMÄRRYS ASIOISTA JA TOISISTA. Dialogi lisää ymmärrystä käsiteltävästä aiheesta, omista ja toisen näkökulmista. Kun osallistujat ymmärtävät paremmin eri ihmisten näkökulmien takana olevia kokemuksia, syntyy keskustelulle yhteinen pohja. Ymmärtäessä, miksi toinen ajattelee asiasta mahdollisesti eri tavoin, syntyy käsitys myös siitä, millaisin reunaehdoin vaikkapa kaupunkisuunnittelija, päättäjä, asukas tai asiakas toimii. Dialogissa voi vaikkapa tulla ymmärrettäväksi, mitä kaikkea päättäjät joutuvat huomioimaan päätöksiä tehdessään tai millaisia muutoksia täydennysrakentaminen asukkaan elämään tuo. Tämä mahdollistaa paremman käsityksen ympäröivästä todellisuudesta, mutta samalla se lisää osallisuuden kokemusta. Kun asiat tulevat ymmärrettävämmiksi hahmottuu samalla oma paikka ja vaikutusmahdollisuudet yhteiskunnassa. Parhaimmillaan dialogissa syntyy myös aivan uusia yhteisiä merkityksiä. Voidaan esimerkiksi ymmärtää, että nuorille nutamummon tai -papan seura voi olla tärkeämpää kuin biljardipöytä tai että uudisrakennus poistaa alueen asukkaiden keskeisen kohtaamispaikan. Kun asiat valottuvat monista näkökulmista, käsityksemme esimerkiksi nuorisotalon tavoitteista tai alueen yhteisöllisyydestä voi saada uuden yhteisen merkityksen, joka vaikuttaa jatkossa suunnitteluun tai toimintaan.

ERILLISISTÄ MALLEISTA KOHTI ARJEN OSALLISUUTTA. Kuitenkin, jos tavoitellaan ihmisten aitoa osallisuutta – eli kokemusta omasta paikasta ja vaikutusmahdollisuuksista maailmassa – yksittäiset osallisuustoimenpiteet eivät yksin riitä. Niiden rinnalla on huomioitava osallisuus kaikenlaisissa kohtaamisissa, kuten asiakaspalvelussa, lupien hakemisessa, sosiaali- ja terveydenhuollon toimenpiteissä ja asukasinfoissa. Nämä kohtaamiset ovat yksilöille niitä konkreettisia hetkiä, joissa he muodostavat käsitystään virastosta, kunnasta tai järjestöstä sekä itsestään toimijana osana yhteiskuntaa.

Jos siis halutaan saada aikaan kokemus siitä, että ihminen kuuluu johonkin paikkaan ja yhteisöön ja että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa elämäänsä, kannattaa ajatella osallisuutta koko toiminnan laajuudelta. Tähän laajempaan osallisuuden vahvistamiseen, sen suunnittelemiseen ja toteuttamiseen, on syytä ottaa dialogisesti mukaan juuri ne ihmiset, joita varten toimintaa toteutetaan.

Dialogi ei ratkaise kaikkea

Vaikka dialogi tarjoaa ratkaisuja moniin osallisuusmallien ja -käytäntöjen ongelmiin, se ei ole lääke kaikkeen. Dialogi ei sovi nopeaan ideointiin eikä se ole päätöksenteon menetelmä. Esimerkiksi yhteissuunnittelu toimii nopeaan ideointiin paremmin kuin dialogi. Päätöksenteossa taas käytetään valtaa ja sovitetaan yhteen erilaisia intressejä, jotka pyritään siirtämään hetkeksi sivuun dialogisessa keskustelussa. Dialogia tai ainakin erilaisia dialogisia elementtejä voi kuitenkin yhdistää sopivalla tavalla sekä yhteiskehittelyyn että päätöksentekoon. Kun ymmärrämme, mistä olemme päättämässä tai mitä on tarkoitus suunnitella, tulee parempia päätöksiä ja laadukkaampaa suunnittelua. Dialogin paras mahdollinen käyttö löytyy rohkeasti kokeilemalla ja yhdessä oppimalla. Ohjenuoraksi voi ottaa ajatuksen, että aina kun on tarve ymmärtää syvemmin asioita ja ihmisiä tai rakentaa luottamusta on tilausta dialogille.

Suosittelemme

Dialogi on keskeinen demokratian tukipilari. Jos haluat lukea lisää dialogin merkityksestä demokratiassa ja siihen liittyvästä osallisuustajusta, pääset tutustumaan niihin Dialogi demokratiassa -kirjassa.

Mikäli haluat kouluttautua dialogiosaajaksi tai alkaa käyttämään dialogia eri yhteyksissä, koulutuksiin voit tutustua tästä. Samalta sivulta löydät myös dialogin neuvonantajapalvelun, jonka avulla voit hankkia räätälöityä apua osallisuusmallien tai -käytäntöjen dialogisointiin.

Kirjoittajasta

Janne Kareinen on DialogiAkatemian johtaja ja on ollut kehittämässä järjestöjen ja kuntien osallisuusmalleja ja -käytäntöjä. Hän on toiminut sekä kaupunginosa-aktivistina että vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäjänä ja kuuluu Helsingin kaupungin osallisuuden ja vuorovaikutuksen neuvottelukuntaan. 

Kelaa sitä.

Tai lue vaikka lisää ajatuksia dialogista.