Aretailla on laaja kokemus työnohjauksen toteuttamisesta läpi koko kasvatus- ja koulutuskentän, päiväkodeista korkeakouluihin. Kasvatus- ja koulutusympäristön työnohjauksissa merkittävänä näkökulmana on ollut pedagogisen hyvinvoinnin tutkimuksen uusimmat tulokset, joiden avulla on voitu rikastuttaa ja syventää ammattilaisten ja johdon työskentelytapojen ammatillista reflektointia.
Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen opettajien ja moniammatillisten tiimien työnohjauksissa on erityisesti autettu ammattilaisia kehittämään ymmärrystään erityistä tukea tarvitsevien lasten sekä lapsiryhmien tilanteista, haasteista ja tarpeista. Dialogin keinoin on tutkittu lasten ja heidän huoltajiensa kohtaamisissa tärkeitä näkökulmia sekä pohdittu käytännön toimien vaikutuksia. Työnohjauksessa on myös ollut vahvasti mukana työnohjaajien kehityspsykologinen ja traumateoreettinen ymmärrys, joka on tuotu ohjattavien oman työn tutkimisen ja toiminnan reflektion tueksi. Teoreettiset näkökulmat ovat auttaneet erityisesti aggressiivisten ja ahdistuneiden lasten tilanteiden käsittelyä ja auttaneet löytämään keinoja heidän tukemiseensa.
Ammatillisen ja korkeakoulutuksen kenttä on muuttunut viime vuosina paljon. Työnohjausten teemoja ovat olleet etenkin muutokset työn ja organisaation rakenteissa, kouluttamisen ja tutkimuksen tavoissa, oman polun löytämisen ja opintojen etenemisen ohjaaminen, tutkimuksen ohjaaminen sekä eri ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteistyö.
Opiskeluhuollon työnohjausta on toteutettu kaikilla koulutusasteilla alakoulusta korkeakouluihin. Psykologien, koulukuraattorien sekä koulu- ja opiskeluterveydenhoitajien työnohjauksissa on lisätty ymmärrystä opiskeluhuollon asiakastapauksista. Erityisesti on keskitytty opiskelijoiden psyykkisten, fyysisten ja neuropsykiatristen ongelmien kohtaamiseen ja heidän tukemiseensa hoitopolulla etenemiseen. Työnohjaus on selkeyttänyt työntekijöiden ammatillista perustehtävää sekä rakentanut heidän ammatti-identiteettiään. Myös moniammatillisen yhteistyön kehittäminen on ollut työnohjausten keskeisiä teemoja.
Aretai on tehnyt työnohjaustyötä Suomessa laajasti jo yli 20 vuoden ajan. Työnohjausta on toteutettu lähes koko Suomessa: nykyisistä hyvinvointialueista 14:ssä ja näihin sijoittuvissa kaupungeissa ja kunnissa. Työnohjausprosesseilla on vuosien varrella edistetty lukuisien moniammatillisten työryhmien yhteistoimintaa, työntekijöiden ammatillista kasvua, hyvää johtamista, työn rakenteiden kehittämistä, ammatillisen vuorovaikutuksen laatua, työhyvinvointia ja inhimillistä työelämää. Viime kädessä työnohjaus on hyödyttänyt julkisten palveluiden asiakkaita, joiden määrä on moninkertainen työnohjauksiin osallistuneisiin työntekijöihin verrattuna.