Aretai on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä sosiaali- ja kriisipäivystystä kehittämishankkeiden ja työnohjausten avulla. Monet kriisityöryhmät ovat työnohjauksissa käyneet läpi ja purkaneensa alueen äkillisiin tilanteisiin antamansa kriisiavun. Työnohjaukset ovat olleet merkittävä tuki vaativassa työssä jaksamiseen ja siitä palautumiseen.
Aretai on tehnyt työnohjaustyötä Suomessa laajasti jo yli 20 vuoden ajan. Työnohjausta on toteutettu lähes koko Suomessa: nykyisistä hyvinvointialueista 14:ssä ja näihin sijoittuvissa kaupungeissa ja kunnissa. Työnohjausprosesseilla on vuosien varrella edistetty lukuisien moniammatillisten työryhmien yhteistoimintaa, työntekijöiden ammatillista kasvua, hyvää johtamista, työn rakenteiden kehittämistä, ammatillisen vuorovaikutuksen laatua, työhyvinvointia ja inhimillistä työelämää. Viime kädessä työnohjaus on hyödyttänyt julkisten palveluiden asiakkaita, joiden määrä on moninkertainen työnohjauksiin osallistuneisiin työntekijöihin verrattuna.