Dialogifasilitaattorin koulutuksessa saat hyvän ymmärryksen dialogin perusteista ja perehdyt dialogin soveltamiseen erilaisissa työ- ja ryhmätilanteissa. Opit fasilitoimaan dialogia ja vaikuttamaan omalla toiminnallasi keskusteluihin siten, että vuorovaikutus kehittyy rakentavammaksi. Pystyt hyödyntämään dialogia myös itsetuntemuksen välineenä ja ymmärrät, mitä dialoginen lähestymistapa tarkoittaa. Koulutuksessa saat myös työkalut keskusteluiden suunnitteluun ja vaikuttavuuteen sekä ymmärryksen, kuinka voit käyttää dialogia osana erilaisia prosesseja, kuten päätöksentekoa ja kehittämistä.
Dialogi on erityinen keskustelun muoto, jonka tavoitteena on lisätä ymmärrystä keskustelun aiheesta, itsestä ja muista. Dialogi mahdollistaa eri lähtökohdista tulevien ihmisten tasa-arvoisen kohtaamisen. Dialogiset työskentelyt auttavat syventämään ymmärrystä erilaisista kokonaisuuksista ilman pakkoa yksimielisyyteen tai nopeisiin ratkaisuihin. Rakentaen samalla luottamusta ja osallisuutta yhteisöön. Dialogisessa lähestymistavassa korostuvat omien ja toisten kokemusten tutkiminen, erilaisten näkemysten kuunteleminen, suora puhe, ristiriitojen rakentava käsitteleminen ja uusien yhteyksien etsiminen.
Kenelle
Koulutus on tarkoitettu jokaiselle dialogista kiinnostuneelle sekä erityisesti sinulle, joka kehität tai ohjaat tiimien, työyhteisöjen, henkilöstön tai verkostojen toimintaa.
Hyödyt
- Opit fasilitoimaan dialogia.
- Saat hyvän ymmärryksen dialogin perusteista ja soveltamisesta erilaisissa työ- ja ryhmätilanteissa, kuten kokouksissa.
- Saat konkreettisia keinoja dialogin soveltamiseen omassa työssäsi tai organisaatiossasi.
- Pääset tekemään arjen dialogisia kokeiluja.
- Saat Dialogifasilitaattorin työkalupakin ja Dialogikirjan.
Koulutuksen sisältö ja varattava työaika
Koulutus muodostuu kolmesta lähipäivästä, kirjallisuuteen perehtymisestä sekä lähipäivien välillä tehtävistä dialogikokeiluista ja pienryhmätapaamisista. Lähipäivien lisäksi tulee varata aikaa kokeilulle koulutuskertojen välissä. Koulutuksen aikana luetaan Dialogikirja.
Hinta
Koulutuksen hinta on 650 euroa (+ alv 25,5 %). Hinta sisältää lähiopetuksen ja siinä jaettavan oppimateriaalin, välijaksojen työskentelyiden ohjeistuksen sekä aamu- ja iltapäiväkahvit lähipäivinä.
Kouluttaja
Olli-Pekka Ahtiainen on dialogin fasilitoinnin ja kouluttamisen pitkän linjan ammattilainen. Hänellä on laaja kokemus dialogisuuden kouluttamisessa, työyhteisöjen ja organisaatioiden kehittämisessä sekä johtamisessa.
Lähipäivien sisältö
1. päivä
Ensimmäisessä koulutuspäivässä osallistujat perehdytetään dialogin perusteisiin. Dialogiin sekä lähestymistapana että metodina. Dialogia keskiössä on ihmisten erilaisista kokemuksista oppiminen. Tätä tukevat yhteistoiminnalliset taidot, joita ovat erityisesti: kuunteleminen, liittyminen, suora puhe, jännitteiden käsittely ja uusien yhteyksien hahmottaminen. Osallistujat pääsevät harjoittelemaan jo ensimmäisen päivän aikana dialogin fasilitointia sekä dialogissa oloa.
2. päivä
Toisessa koulutuspäivässä syvennytään dialogin fasilitoinnin erityiskysymyksiin, kuten luottamuksen ja turvan merkitykseen ja haastaviin tilanteisiin. Osallistujat tutustuvat Dialogiringin konkreettisiin työkaluihin esimerkkinä dialogista menetelmänä sekä suunnittelevat omat keskustelut. Päivän aikana perehdytään myös dialogin hyödyntämiseen ja soveltamiseen omassa työssä tai arjessa.
3. päivä
Kolmannessa koulutuspäivässä keskitytään oppimaan koulutuksen aikana toteutetuista kokeiluista. Syvennetään ymmärrystä dialogista lähestymistapana ja käydään läpi erilaisia arjen dialogisia elementtejä, joilla dialogisuutta voi tuoda mukaan oman työyhteisön tai organisaation toimintaan.
Dialogikoulutusten kokonaisuus
DialogiAkatemian koulutukset muodostavat kokonaisuuden ja voit kouluttautua syvemmälle esimerkiksi osallistumalla Dialoginen johtaminen tai Dialoginen työnohjaaja-koulutukseen, tai liittyä koulutuksessa muodostettavaan vertaisten ryhmään.
Voit tilata koulutuksen räätälöitynä myös omaan organisaatioosi.