Dialogiin osallistuminen on kokemus, joka on vaikeasti verrattavissa muissa vuorovaikutustilanteissa syntyviin kokemuksiin. Tutkin väitöskirjassani dialogisen toimintakulttuurin juurruttamista organisaatioon, mutta löysin itseni usein pohdiskelemasta dialogissa syntyvää kokemusta. Miksi dialogi on niin merkityksellistä, että ihminen alkaa hakeutua yhä uusiin dialogikokemuksiin? Niin usein käy, kun ihminen saa kokemuksen aidosta dialogista.
Oma oloni dialogissa oli usein saman kaltainen kuin joogassa tai meditaatiossa. Kokemusta kuvaa läsnäolon, syvän rauhan ja tasapainon tunne, vaikka dialogin aikana saatoin käydä läpi hyvin monenlaisia tunteita ja jännitteitä. Dialogissa mielen sisäinen hälinä rauhoittui ja asiat tuntuivat jäsentyvän uudella tavalla, löytävän paikkansa. Maailma näytti dialogin jälkeen hiukan selkeämmältä. Samalla tavalla monet dialogeihin osallistuneet ihmiset kuvasivat kokemustaan.
Siinä, missä joogassa ja meditaatiossa katse kääntyi sisäänpäin, dialogissa syntyi myös kytkös toisiin ihmisiin. ’Napayhteys’, joksi sitä kutsuin, oli kokemus samalla aaltopituudella olemisesta ja mielten välisestä yhteydestä. Kokemuksesta oli vaikea puhua ihmisten kanssa, sille oli vaikea löytää sanoja.
Hyvän dialogin jälkeen ihmiset kuvasivat olotilaansa keventyneeksi ja levolliseksi, iloiseksi ja toiveikkaaksi.
Muutamissa tutkimusdialogeissa kiinnitin erityisesti huomiota siihen, miten ihmisten oleminen muuttui dialogin aikana ja miten he sanottivat oloaan dialogin jälkeen. Hyvän dialogin jälkeen ihmiset kuvasivat olotilaansa keventyneeksi ja levolliseksi, iloiseksi ja toiveikkaaksi. Muutos oli havaittavissa ihmisten kasvoilta jopa verkon välityksellä toteutetuissa dialogeissa. Heidän kasvonsa ikään kuin sulivat ja pehmenivät dialogin aikana, he alkoivat hymyillä ja saattoivat nauraa ääneen.
Kuitenkaan inhimillisellä kokemuksella ei tuntunut olevan muutoksen keskellä merkitystä.
Dialogia käsittelevä tutkimukseni sijoittui sote-kenttään, keskelle suuria rakenteellisia mullistuksia. Käytännössä tämä tarkoitti, että tutkin dialogia – sekä sen puuttumista – kuuden kunnan ja yhden kuntayhtymän yhteensulautumisen hetkellä. Yhtäaikaisten ja nopeassa tahdissa toisiaan seuraavien muutosten voima oli valtava. Ihmisenä tuntui, kuin olisi tullut heitetyksi pesukoneeseen, jossa ei tiennyt miten päin kieppui ja missä päin pinta oli, vai oliko sitä ylipäätään olemassa. Kuitenkaan inhimillisellä kokemuksella ei tuntunut olevan muutoksen keskellä merkitystä. Johdon katse oli tiukasti kiinnitetty muutosten läpivientiin, toiminnan virtaviivaistamiseen ja sen seurauksena odotettavissa oleviin kustannussäästöihin. Inhimillinen kokemus oli lähinnä toiminnan sujuvuutta uhkaava riski.
Kyseessä oli toki poikkeuksellinen tilanne, mutta juuri tämä poikkeuksellisuus paljasti jotakin todella rumaa ja jotain hyvin kaunista. Se, mikä oli rumaa, oli ihmisyyden katoaminen tehokkuutta ja tuottavuutta tavoittelevassa toimintakulttuurissa. Kun ihmisen kokonaisvaltaisen kokemuksen käsittelylle ei ollut tilaa radiaalien muutosten keskellä, tunteet siirrettiin sivuun ja organisaation toimintakulttuurista tuli harmaa ja lannistunut, pelokaskin. Puhuin tutkimuksessani organisaation traumatisoitumisesta, koska ihmisten kokemusjatkumoa pirstaloivien tapahtumien vaikutus ulottui niin laajalle. Kyse ei ollut vain yksittäisten ihmisten kokemuksista.
Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kietoutuvat yhteen synnyttäen kokemuksen jatkuvuudesta.
Kauneus, jonka poikkeuksellinen tilanne paljasti, liittyi dialogin eheyttävään voimaan. Reflektiivinen dialogi, jossa käsitellään tunteita, ajatuksia, muistoja, uskomuksia ja käsityksiä auttaa luomaan eheän tarinan kokemuksesta. Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kietoutuvat yhteen synnyttäen kokemuksen jatkuvuudesta. Ihminen jakaa ja merkityksellistää kokemuksiaan tarinoita kertomalla, ja dialogi on yhdessä rakennettu tarina. Dialogi ei ole terapiaa, mutta sillä voi olla terapeuttinen vaikutus. Siksi dialogi tuntuu niin hyvältä.
Ihminen on läpeensä sosiaalinen eläin, joka tarvitsee yhteyden kokemusta muihin ihmisiin voidakseen hyvin. Ihmismielen neurobiologinen pohja ja ihmisten väliset suhteet vaikuttavat koko elämämme ajan siihen, miten mielemme kehittyy. Meidän on myös aikuisina koettava tulevamme ymmärretyiksi ja että meistä välitetään. Katkokset ihmisten välisissä yhteyksissä ovat kuitenkin väistämättömiä jokapäiväisessä elämässä ja joskus ne voivat olla hyvinkin kipeitä. Organisaatioelämässä, varsinkin radikaalien muutosten keskellä, on paljon katkoksia tuottavia toimintatapoja. Organisaatio, joka huolehtii kokonaisvaltaisen kokemuksen käsittelystä tarjoamalla mahdollisuuden reflektiiviseen dialogiin, on inhimillisesti kestävä. Oletko sinä töissä inhimillisesti kestävässä organisaatiossa?
Eevan väitöskirjaan pääset tutustumaan täältä.
Eevan aikasempia kirjoituksia voit lukea täältä
Kestävyysmurros tapahtuu dialogissa (29.3.2023)
Inhimillisesti kestävä muutos (10.10.2022)
Yllätyksiä ymmärtämässä – yhdessä ja dialogin keinoin (19.10.2021)