DialogiAkatemia fasilitoi Suomen Punaisen Ristin koordinoiman Pärjätään yhdessä -hankkeen alueelliset toimijatapaamiset vuosina 2016–2019. Tässä valtakunnallisessa hankkeessa kehitettiin viranomaisten tueksi sosiaali- ja terveysjärjestöistä koostuvia alueellisia auttamisjärjestelmiä.
Fasilitoitujen tilaisuuksien keskeisenä tavoitteena oli rakentaa eri toimijoiden yhteistä ymmärrystä ja kehittää heidän yhteistyötään.
Pärjätään yhdessä -hanke aktivoi ihmisiä oman lähiyhteisönsä hyvinvoinnin ja turvallisuuden vahvistamiseen ja vapaaehtoistoimintaan. Se toi sosiaali- ja terveysjärjestöt yhteen parantamaan arjen turvallisuutta ja varautumaan mahdollisiin onnettomuus- ja häiriötilanteisiin. Valtakunnallisesti hanke nosti esiin sote-järjestöjen potentiaalin viranomaisten tukena ja kehitti kolmannen sektorin roolia resilienssin edistämisessä.
Hanketta pilotoitiin Satakunnan ja Lapin piirin alueilla. Molemmista piireistä hankkeeseen osallistui 3,5 vuoden aikana 16 paikallista Suomen Punaisen Ristin osastoa ja kuntaa sekä laaja joukko muita paikallisia yhdistyksiä.