Dialoginen arviointi ammatillisesta osallisuudesta

Aretai toteutti yhdessä Tampereen yliopiston kanssa Osallisuutta rakentamassa -hankkeessa dialogisen arvioinnin ammatillisesta osallisuudesta. Kohderyhmänä oli Tampereen seudun kasvatus- ja koulutusalan ammattilaiset. Hankkeessa suunniteltiin uudenlainen dialogisen työpajan malli tiedon keräämiseen. Työpajoista saatu aineisto analysoitiin ja niistä tuotettiin raportti, jossa esitettiin ehdotuksia tulosten hyödyntämiseen.

Dialogisen työpajan malli suunniteltiin yhdessä 20 opettajan ja varhaiskasvatuksen ammattilaisen kanssa. Samalla heidät koulutettiin toteuttamaan työpajat lähes tuhannelle perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen ammattilaiselle.

Tampereen yliopiston tutkijat analysoivat aineiston ja tuottivat raportin. Raportin pohjalta nostettiin esiin ehdotuksia tulosten hyödyntämiseen perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen yksiköissä. Tämän lisäksi järjestettiin eri yksiköiden johtotehtävissä oleville henkilöille työpajoja, joihin tuotettiin kaksi materiaalipakettia: ”Dialogisuus ammatillisen johtamisen tukena” ja ”Ammatillinen osallisuus Tampereen seudun opetus- ja kasvatusalalla”.

Arviointi oli poikkeuksellisen kattava. Se tuotti uudenlaista jaettua ymmärrystä osallisuuden kokemuksesta eri yksiköiden sisällä sekä perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten välillä. Arviointi vahvisti joitain jo olemassa olevia käsityksiä osallisuuden toteutumisesta, mutta myös kyseenalaisti joitain uskomuksia. Tällä tavoin hanke edisti ammattilaisyhteisön yhteistä oppimista ja tarjosi uusia työkaluja ja näkökulmia osallisuuden johtamiseen.

Sellainen.

Lue lisää mitä kaikkea on tullut tehtyä.