Aikuissosiaalityön ja työllisyyspalvelujen työnohjaus

Aikuissosiaalityön ja työllisyyspalveluiden tiimit eri paikkakunnilla ovat olleet myös Aretain työnohjauksen piirissä. Työnohjaukseen on kuulunut asiakastyön ja työhyvinvoinnin tukemisen lisäksi erityisesti myös kehittämispainotus.

Aretai on tehnyt työnohjaustyötä Suomessa laajasti jo yli 20 vuoden ajan. Työnohjausta on toteutettu lähes koko Suomessa: nykyisistä hyvinvointialueista 14:ssä ja näihin sijoittuvissa kaupungeissa ja kunnissa. Työnohjausprosesseilla on vuosien varrella edistetty lukuisien moniammatillisten työryhmien yhteistoimintaa, työntekijöiden ammatillista kasvua, hyvää johtamista, työn rakenteiden kehittämistä, ammatillisen vuorovaikutuksen laatua, työhyvinvointia ja inhimillistä työelämää. Viime kädessä työnohjaus on hyödyttänyt julkisten palveluiden asiakkaita, joiden määrä on moninkertainen työnohjauksiin osallistuneisiin työntekijöihin verrattuna.

Sellainen.

Lue lisää mitä kaikkea on tullut tehtyä.