Kaikki kokemuksemme ovat kehollisia. Kokemus ei ole hetkellinen ulkoinen tapahtuma, vaan jatkuvaa elossa olon muuttuvaa moniulotteisuutta. Ihmisnisäkkään kokemus sisältää kaikki inhimillisen kokemisen osa-alueet, ajatukset, tunteet, mielikuvat, uskomukset, muistot, fantasiat, aistihavainnot, kehotuntemukset. Ajallisesti se yltää menneestä tulevaan. Olemme myös kokonaisuuksia, kehoa ja mieltä ei voi erottaa toisistaan, vaikka kulttuurissamme ja siksi myös puheessamme kahtiajaolla onkin pitkät juuret. Kaikki minussa ja minulle tapahtuva on kehomielikokonaisuudessa tapahtuvaa. Väsyneenä, stressaantuneena tai huikean taide-elämyksen äärellä kokemassa on kehomieleni, ei vain jompikumpi.

Aistielimet havainnoivat ärsykkeitä kehon ulkopuolelta ja sisäpuolelta. Kehon tuntemukset tuottavat ajatuksia, tunteita, mielikuvia, uskomuksia, muistoja ja fantasioita, ja päinvastoin. Herään iltayöstä, eikä teini-ikäinen lapseni ole tullut vielä kotiin, vaikka kotiintuloaika on jo ohitettu. Huolestun, sydämeni alkaa takoa ja vatsassa kiertää. Kylmä hiki nousee pintaan. Ajatukseni ryntäilevät kaikkeen, mitä on saattanut sattua. Kun avain rapisee ovessa ja hiljaiset askelet kuuluvat eteisessä, kehooni tulvahtaa lämpö ja helpotus – ehkä myös vähän kiukku. Tai kun tunnen olkapäässäni pistävän kivun jo kolmatta päivää, jostakin muistiverkoistani kaivautuu muisto luusyöpään kuolleesta sukulaisesta.

Oman kehomme toiminnan avulla tunnistamme muiden tässä ja nyt tapahtuvaa kokemusta, kykenemme tavoittamaan toisten tunteita ja tarkoitusperiä.

Dialogissa kaikkien kehomielet reagoivat sekä fyysiseen ympäristöön että toisten kehomieliin, kun he puhuvat teemasta, liittyvät toisiinsa, kertovat omia näkemyksiään ja niiden pohjana olevia kokemuksiaan. Ulkoisesti meistä ovat aistittavissa muun muassa ilmeet, eleet, liikahtelut tuolissa, asentojen vaihtelut, punastuminen ja käsillä puhuminen. Enemmän näkymättömissä ovat sydämen sykkeen vaihtelut, hengityksen tiheys tai syvyys, suun kuivuus, lihasjännitys, oman painon tunne, vatsan vääntö, lämpötilan vaihtelut. Me aistimme näitä tapahtumia jatkuvasti toisistamme, olimme siitä tietoisia tai emme. Oman kehomme toiminnan avulla tunnistamme muiden tässä ja nyt tapahtuvaa kokemusta, kykenemme tavoittamaan toisten tunteita ja tarkoitusperiä. Dialogi ei ole aineettomien ajatusten tai näkemysten vaihtoa, se on hyvinkin ”lihallista”.

Nisäkäshermostot dialogissa

Meillä on nisäkkään hermostojärjestelmä omine ominaispiirteineen. Eräs sellainen on aivojen neuroseptio-toiminto, joka tarkkailee jatkuvasti kokemusta ympäristön turvallisuudesta tai mahdollisesta uhasta. Toimintamme muuttuu sen mukaan, tuntuuko ympäristö riittävän turvalliselta vai aktivoiko autonominen hermosto puolustusjärjestelmän tilanteesta selviytymiseksi. Uhkaavaksi koetussa tilanteessa ensimmäinen nisäkkäiden puolustusjärjestelmän keino on pyrkiä saamaan yhteys toiseen ihmiseen. Jos se ei tunnu onnistuvan, seuraavina keinoina ovat hyökkääminen, vetäytyminen tai jähmettyminen. Dialogissa jännitteisessä tilanteessa saatetaan etsiä toisten katseita, varmistaa, että tulee nähdyksi, on olemassa toisille edelleen. Ymmärtävä nyökkäys joltakulta helpottaa ja rauhoittaa. Hyökkääminen puolestaan saattaa näkyä joskus pyrkimyksenä vakuuttaa toisia paljolla puheella tai ilmaisun intensiivisyydellä. Joskus myös vihaisuutena. Vetäytyminen on piiloutumispyrkimys. Halu olla näkymättömissä, mikä ilmenee usein hiljaisuutena tai katseen siirtymisenä enemmän lattiaa päin, pois toisista. Jähmettyminen tapahtuu, kun tilanne koetaan jo pelottavana. Silloin voi olla vaikea ajatella selkeästi tai ilmaista itseään, keho on jännittynyt kauttaaltaan.

Läpi dialogin, kuohuvissakin kohdissa, pyritään kannattelemaan ja tutkimaan erilaisia tuntemuksia ja oloja, koska ymmärryksen lisääntyminen on sekä yksittäiselle osallistujalle että yhteisesti hyvin merkityksellinen kokemus.

Dialogissa tarvitaan yhtäältä riittävää itsesäätelyä. Dialogissa ei voi esimerkiksi alkaa riehua tai purkaa ahdistustaan muihin. Toisaalta yksi dialogin keskeinen periaate on vapaus ilmaista omaa kokemusta. Jotta nämä molemmat onnistuvat, dialogissa tehdään tietoista yhdessä säätelemistä. Läpi dialogin, kuohuvissakin kohdissa, pyritään kannattelemaan ja tutkimaan erilaisia tuntemuksia ja oloja, koska ymmärryksen lisääntyminen on sekä yksittäiselle osallistujalle että yhteisesti hyvin merkityksellinen kokemus. Turhautumisen aiheuttama kireys äänessä tai hämmennyksen tuottama sekavahko itsen ilmaiseminen voivatkin olla merkittäviä kohtia. Tunteet värittävät osallistumista, mikä mahdollistaa myös dialogin syvenemisen. Parhaimmillaan dialogin ilmapiiri on keskittynyt ja hyvällä tavalla jännittävä, mutta samalla riittävän turvallinen. Yhdessä ajattelemalla luominen on virkeä tila.

Laumarauha perustuu keskinäis-ymmärrykselle

Dialogin yksi toimintatavoista on omasta kokemuksesta suoraan puhuminen ja siten toisten kokemusten suora puhutteleminen. Suoran puheen haastavuus ja hienous on, että on uskallettava antaa tuntua. Kun kerron työtilanteesta, joka herätti minussa ammatillisen onnistumisen tunteen, kehossani herää muistamisen ja kertomisen virittämänä samoja tuntemuksia, jotka tapahtuivat myös itse tilanteessa. Jotakin menneestä kokemuksestani, mutta myös omasta suhteestani siihen, tulee eläväksi tässä-ja-nyt-hetkessä. Tämä tapahtuma tekee mahdolliseksi toisten ja omien kokemusten merkitysten tavoittamisen ja tutkimisen.

Suoran puheen haastavuus ja hienous on, että on uskallettava antaa tuntua.

Dialogin tarkoitus on lisätä ymmärrystä itsestä, toisista ja käsiteltävästä aiheesta merkityksiä tutkivan kokemuspuheen avulla. Minä, muut ja asiat tulevat silloin näkyviin meille kaikille kokonaisempina, monipuolisempina. Kokonaisuuden riittävä ymmärtäminen on välttämätöntä, jotta osaamme suunnistaa monimutkaisessa maailmassa, muovata toimintaamme ja tekojamme sekä tavoitella omaa, toisten ja muun luonnon hyvää yhtä aikaa. Ymmärrys ei ole dataa. Se on kokemuksellista ja siten kehollista.

On huimaa, että dialogin jälkeen, kun muut ovat puhuneet suoraan omasta kokemuksestaan, minä tiedän ja kannan kehossani muiden kokemuksia ja niiden merkityksiä. Vaikka en olisikaan samaa mieltä kaikkien kanssa, tiedän, mitä näkemyksiä muilla on, mihin kokemuksiin ne perustuvat ja mitä merkityksiä ne sisältävät. Ne jäävät myös kehomuistiini, josta voin ne palauttaa tai ne vain nousevat mieleen joissakin tilanteissa. Juuri siksi dialogi voi auttaa ainakin jonkin verran sekä yksilöitä että yhteisöjä kannattelemaan jännitteitä, joita ihmislaumoissa syntyy. Keskinäisymmärrys elää myös kehoissa. Sitä synnytetään ja eletään kehollisessa vuorovaikutuksessa.

Vinkkejä fasilitoijalle

• Huomioi omassa kehossasi tapahtuvia tuntemuksia.
• Kiinnitä huomiota osallistujien kehollisiin ilmaisuihin ja sano huomioitasi ääneen tai kysy niiden merkitystä.
• Voit sanoittaa omia tuntemuksiasi ryhmälle ja samalla mallintaa, että omaa oloa voi rauhassa tutkia, eikä tarvitse heti tietää mistä se kertoo.
• Tutki turvallisuuden astetta osallistujien kehoilmaisun pohjalta. Jos huomaat, että jotkut vaikuttavat jännittyneiltä, tee ohjaustekoja, jotka lisäävät turvallisuutta ja yhteyttä, esimerkiksi parikeskustelu.
• Käytä liikkumista rentouttavana tai elävöittävänä esimerkiksi parikeskustelu seisten tai tilassa kävellen.
• Tue, johda ja tarvittaessa opeta yhdessä säätelemistä.

Lisävinkkejä fasilitoijalle etäyhteyksissä

• Säätele itsesi ja kameran välistä välimatkaa ja kehota muitakin siihen.
• Näytä tarvittaessa kamerassa muille enemmän kuin vain pääsi. Jos mahdollista asetu niin, että myös vartalosi alaosasta näkyy ainakin hieman.
• Pysy samalla tavoin elävänä kuin olet kasvokkaisissakin tapaamisissa, liikahtele niin kuin liikahtelisit niissäkin, ja kehota muita samaan.
• Puhu käsillä, jos puhut käsilläsi muutenkin.
• Pyydä osallistujia kiinnittämään huomiota omiin eleisiinsä ja sanoittamaan niitä muille, jos ne eivät näy ruudussa. Sanoittaminen tekee myös tekijän itsensä tietoisemmaksi kehossaan tapahtuvasta. Ruutu sieppaa helposti huomion jähmettyneemmäksi.