Toiminta

Dialogiret­riitti – Miten muutun elämän virrassa?

Tervetuloa mukaan dialogiretriittiin, jossa pääset tutkimaan elämänkohtaasi tällä hetkellä. Katsomme hetken menneisyyteen ja kuljettuun matkaan, siihen mikä meihin on vaikuttanut ja mihin me olemme vaikuttaneet. Olemme rauhassa myös sen äärellä minkä koet olevan elämäntehtäväsi juuri nyt ja tulevaisuudessa. Miten elämäntehtäväsi kiinnittyy esim. työhön, jota teet, vapaaehtoistyöhön, kansalaisvaikuttamiseen, sukuun, perheeseen ja suhteisiisi?

Aamupäivisin on koko ryhmän yhteinen dialogi, jonka teema myös tarkentuu prosessin myötä. Iltapäivisin on mahdollisuus omaan aikaan, ohjattuun luonnossa liikkumiseen tai dialogiseen toiminnalliseen työskentelyyn. Lisäksi on mahdollista osallistua aamuisin lempeään virittäytymiseen joogan, hengityksen ja meditaation keinoin, sekä saunoa ja viettää iltoja yhdessä.

Dialogissa keskeistä on ymmärryksen syveneminen aiheesta, omista ja toisten näkökulmista. Tavoitteena on päästä tasavertaiseen ja luottamukselliseen olemiseen sekä saada elämä ja mieli avautumaan kunkin yksilöllisten kokemusten kautta.

Vetäjät

Dialogiretriitin ohjaavat DialogiAkatemian kouluttajat Katriina Lehti ja Olli-Pekka Ahtiainen. Heillä molemmilla on pitkä kokemus Aretai Oy:n työnohjaajina ja kouluttajina. Lisäksi he ovat työskennelleet erilaisten psykodraama-, kasvu- ja draamaryhmien kanssa toiminnallisia menetelmiä käyttäen.

Hinta

Retriitin kokonaishinta 2 hengen huoneessa on 800 € (sis. alv)  ja 1 hengen huoneessa 878 € (sis. alv).

Majoitus ja täysihoito 2 hengen huoneessa on 217,50 € ja 1 hengen huoneessa 295,50€ (Maksetaan paikan päällä Kiipulan koulutuskeskukselle). Ohjelma 582,5 € (DialogiAkatemia laskuttaa).

Ohjelma

To 11.8.

klo 16-17            päivällinen

klo 18-21            aloitusdialogi ”Mistä olen kotoisin?” ja iltapala

 

Pe 12.8.

klo 7.30              lempeä aamuviritys

klo 8.30              aamiainen

klo 9-12              dialogi ”Elämäntehtäväni”

klo 12.00            lounas

klo 12.30            päiväsiesta

klo 14.00            päiväkahvi

klo 14.30            iltapäivän työskentely

  • Metsävaellus tai dialogista toiminnallista työskentelyä

klo 16.30             päivällinen

klo 19.15              iltapala

saunat

 

La 13.8.

klo 7.30              lempeä aamuviritys

klo 8.30              aamiainen

klo 9-12              dialogi ”Elämäntehtäväni -dialogi jatkuu”

klo 12.00            lounas

klo 12.30            päiväsiesta

klo 14.00            päiväkahvi

klo 14.30            iltapäivän työskentely

  • Ulkoilu tai dialogista toiminnallista työskentelyä

klo 16.30            päivällinen

klo 19.15             iltapala ja ilta yhdessä

 

Su 14.8.

klo 7.30              lempeä aamuviritys

klo 8.30              aamiainen

klo 9-12              dialogi ”Minkä kanssa lähden kotiin?”

klo 12.00            lounas ja kahvi

klo 13.00            kotiinlähtö

Paikka

Kiipulan koulutuskeskus, Turenki. Työskentelypaikkana on Kustaanhovi sekä ympäröivä luonto.
https://www.kiipula.fi/kokous-ja-tilapalvelut/kustaanhovi/

Aika

11.8. klo 16 - 14.8. klo 13.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen 15.6.2022 mennessä toimisto@dialogiakatemia.fi

Lisätietoa

Vastaava vetäjä Katriina Lehti
katriina.lehti@aretai.org
puh 040-516 5939

Semmonen.

Luuri käteen? Tai sitten tutustumaan kaikkeen muuhun toimintaan!